見出し画像

【叙事詩】『カレワラ』その5「第5詩」

『カレワラ』(フィンランド版)
 Kalevala by Elias Lönnrot
出所 URL> https://www.gutenberg.org/ebooks/7000
 上記URL内、Download HTML(zip)を使用。
ちなみに、英語版のURL> https://www.gutenberg.org/ebooks/5186

〜〜『カレワラ』
《Ensimmäinen runo》最初の詩
《Toinen runo》第2詩  
《Kolmas runo》第3詩  
《Neljäs runo》 第4詩
〜〜
《Viides runo》 第5詩    ☆今回の紹介☆ 《 line count:241行 》←空白行を含む。
〜〜

Viides runo

《《《次は001行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
Jo oli sanoma saatu,
viety viesti tuonnemmaksi
neien nuoren nukkumasta,
kaunihin katoamasta.
Vaka vanha Väinämöinen,
tuo tuosta pahoin pahastui:
itki illat, itki aamut,
yöhyet enemmin itki,
kun oli kaunis kaatununna,
neitonen nukahtanunna,
mennyt lietohon merehen,
alle aaltojen syvien.
Astui huollen, huokaellen,
syämellä synkeällä
rannalle meren sinisen.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Sano nyt, Untamo, unesi,
maku'usi, maan venyjä:
missä Ahtola asuvi,
neiot Vellamon venyvi?"
Sanoipa Untamo unensa,
maku'unsa maan venyjä:
"Tuolla Ahtola asuvi,
neiot Vellamon venyvi.
Nenässä utuisen niemen,
päässä saaren terhenisen
alla aaltojen syvien,
päällä mustien mutien.
"Siellä Ahtola asuvi,
neiot Vellamon venyvi
pikkuisessa pirttisessä,
kamarissa kaitaisessa,
kiven kirjavan kylessä,
paaen paksun kainalossa."
Siitä vanha Väinämöinen
vetihe venesijoille.
Silmeävi siimojansa,
katselevi onkiansa;
otti ongen taskuhunsa,
väkärauan väskyhynsä.
Soutoa melastelevi,
päähän saaren saauttavi,
nenähän utuisen niemen,
päähän saaren terhenisen.
Siin' oli ongella olija,
aina siimalla asuja,
käeksellä kääntelijä.
Laski launihin merelle,
ongitteli, orhitteli:
vapa vaskinen vapisi,
hope'inen siima siukui,
nuora kultainen kulisi.
Jo päivänä muutamana,
huomenna moniahana
kala otti onkehensa,
taimen takrarautahansa.
Sen veti venosehensa,
talui talkapohjahansa.
Katselevi, kääntelevi.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Onp' on tuo kala kalanen,
kun en tuota tunnekana!
Sileähk' on siikaseksi,
kuleahka kuujaseksi,
haleahka haukiseksi,
evätöin emäkalaksi;
ihala imehnoksiki,
päärivatoin neitoseksi,
vyötöin veen on tyttöseksi,
korvitoin kotikanaksi:
luopuisin meriloheksi,
syvän aallon ahveneksi."
Vyöll' on veitsi Väinämöisen,
pää hopea huotrasessa.
Veti veitsen viereltänsä,
huotrastansa pää hopean
kalan palstoin pannaksensa,
lohen leikkaellaksensa
aamuisiksi atrioiksi,
murkinaisiksi muruiksi,
lohisiksi lounahiksi,
iltaruoiksi isoiksi.
Alkoi lohta leikkaella,
veitsen viilteä kaloa:
lohi loimahti merehen,
kala kirjo kimmeltihe
pohjasta punaisen purren,
venehestä Väinämöisen.
Äsken päätänsä ylenti,
oikeata olkapäätä
vihurilla viiennellä,
kupahalla kuuennella;
nosti kättä oikeata,
näytti jalkoa vasenta
seitsemännellä selällä,
yheksännen aallon päällä.
Sieltä tuon sanoiksi virkki,
itse lausui ja pakisi:
"Oi sie vanha Väinämöinen!
En ollut minä tuleva
《《《次は101行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
lohi leikkaellaksesi,
kala palstoin pannaksesi,
aamuisiksi atrioiksi,
murkinaisiksi muruiksi,
lohisiksi lounahiksi,
iltaruoiksi isoiksi."
Sanoi vanha Väinämöinen:
"Miksi sie olit tuleva?"
"Olinpa minä tuleva
kainaloiseksi kanaksi,
ikuiseksi istujaksi,
polviseksi puolisoksi,
sijasi levittäjäksi,
päänalaisen laskijaksi,
pirtin pienen pyyhkijäksi,
lattian lakaisijaksi,
tulen tuojaksi tupahan,
valkean virittäjäksi,
leivän paksun paistajaksi,
mesileivän leipojaksi,
olutkannun kantajaksi,
atrian asettajaksi.
"En ollut merilohia,
syvän aallon ahvenia:
olin kapo, neiti nuori,
sisar nuoren Joukahaisen,
kuta pyyit kuun ikäsi,
puhki polvesi halasit.
"Ohoh, sinua, ukko utra,
vähämieli Väinämöinen,
kun et tuntenut piteä
Vellamon vetistä neittä,
ahon lasta ainokaista!"
Sanoi vanha Väinämöinen
alla päin, pahoilla mielin:
"Oi on sisar Joukahaisen!
Toki tullos toinen kerta!"
Eip' on toiste tullutkana,
ei toiste sinä ikänä:
jo vetihe, vierähtihe,
ve'en kalvosta katosi
kiven kirjavan sisähän,
maksankarvaisen malohon.
Vaka vanha Väinämöinen
tuo on tuossa arvelevi,
miten olla, kuin eleä.
Jo kutaisi sulkkunuotan,
veti vettä ristin rastin,
salmen pitkin, toisen poikki;
veti vienoja vesiä,
lohiluotojen lomia,
noita Väinölän vesiä,
Kalevalan kannaksia,
synkkiä syväntehiä,
suuria selän napoja,
Joukolan jokivesiä,
Lapin lahtirantasia.
Sai kyllin kaloja muita,
kaikkia ve'en kaloja,
ei saanut sitä kalaista,
mitä mielensä pitävi:
Vellamon vetistä neittä,
ahon lasta ainokaista.
Siitä vanha Väinämöinen
alla päin, pahoilla mielin,
kaiken kallella kypärin
itse tuon sanoiksi virkki:
"Ohoh, hullu, hulluuttani,
vähämieli, miehuuttani!
Olipa minulla mieltä,
ajatusta annettuna,
syäntä suurta survottuna,
oli ennen aikoinansa.
Vaanpa nyt tätä nykyä,
tällä inhalla iällä,
puuttuvalla polveksella
kaikki on mieli melkeässä,
ajatukset arvoisessa,
kaikki toimi toisialla.
"Kuta vuotin kuun ikäni,
kuta puolen polveani,
Vellamon vetistä neittä,
veen on viimeistä tytärtä
ikuiseksi ystäväksi,
polviseksi puolisoksi,
se osasi onkeheni,
vierähti venoseheni:
minä en tuntenut piteä,
en kotihin korjaella,
laskin jälle lainehisin,
alle aaltojen syvien!"
Meni matkoa vähäisen,
astui huollen, huokaellen;
kulkevi kotia kohti.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Kukkui muinaiset käkeni,
entiset ilokäkeni,
kukkui ennen illoin, aamuin,
kerran keskipäivälläki:
mikä nyt sorti suuren äänen,
《《《次は201行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
äänen kaunihin kaotti?
Suru sorti suuren äänen,
huoli armahan alenti;
sill' ei kuulu kukkuvaksi,
päivän laskun laulavaksi
minun iltani iloksi,
huomeneni huopeheksi.
"Enkä nyt tuota tieäkänä
miten olla, kuin eleä,
tällä ilmalla asua,
näillä mailla matkaella.
Oisiko emo elossa,
vanhempani valvehella,
sepä saattaisi sanoa,
miten pystössä pysyä,
murehisin murtumatta,
huolihin katoamatta
näissä päivissä pahoissa,
ape'issa miel'aloissa!"
Emo hauasta havasi,
alta aallon vastaeli:
"Viel' onpi emo elossa,
vanhempasi valvehella,
joka saattavi sanoa,
miten olla oikeana,
murehisin murtumatta,
huolihin katoamatta
niissä päivissä pahoissa,
ape'issa miel'aloissa:
mene Pohjan tyttärihin!
Siell' on tyttäret somemmat,
neiet kahta kaunihimmat,
viittä, kuutta virkeämmät,
ei Joukon jorottaria,
Lapin lapsilönttäreitä.
"Sieltä naios, poikaseni,
paras Pohjan tyttäristä,
jok' on sievä silmiltänsä,
kaunis katsannoisiltansa,
aina joutuisa jalalta
sekä liukas liikunnolta!"

〜〜
Kuudes runo :「第6詩」 ☆次回紹介予定☆
〜〜


[以下は上記の翻訳。翻訳にはアプリ「DeepL」を使用。]

〜〜
第5詩《行カウント:241行》←空白行を含む。
〜〜

《《《次は001行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
メッセージはすでに届いていた、
メッセージはさらに運ばれ
若者を眠りから奪い
美の中に消えていった。
ヴェイナモイネン老人は怒った、
彼はひどく腹を立てた:
夜も泣き、朝も泣いた、
夜も泣き、朝も泣き、さらに夜も泣いた、
彼女が美しい堕落した女であった時
そして乙女は眠りについた、
"濁った海に消えた
深い波の下へ。
彼女はため息をつきながら歩んだ、
暗い抱擁とともに
青い海の岸辺へ。
彼がかぎ針で編んだ言葉、それが彼の名前だ:
"眠い者よ、汝の夢を語れ、
汝の夢よ、地上の哀れな者よ:
アハトラはどこにいる?
"アハトラはどこだ、汝の住むところは?"
そしてウンタモは夢を語った、
大地の風の夢:
「アハトラはそこに住んでいた
「そこにアハトラは住んでいた。
ウトゥイネン半島の鼻の先、
島の果てで
深い波の下
黒い泥の上で
「そこにアハトラは住んでいた
ヴェッラモの呪いは
小さなピレットに
柵に囲まれた部屋で
石のような色の村で
厚いわきの下に
この古いヴェイナモイネンについて
船頭たちに言った。
彼は釣り糸を撫でた、
釣り糸を撫でた;
彼は釣り竿をポケットに入れた、
彼は釣り竿をポケットに入れ、釣り糸を鼻に挿した。
彼は手漕ぎボートを漕いだ、
そして島を自分の頭の上に持ってきた、
...そして全く荒涼とした岬の鼻を..、
そして島の頭に...
ここに漁師がいた、
いつも釣り糸を垂らし
漁師がいた。
彼は波打ち際の海へ降りていった、
釣り、釣り、釣り:
釣り、釣り、釣り、
銀の糸はたるんでいた、
若い金色のガルプ。
すでに数日、
明日も一日中
魚は彼のフックを取った、
鱒は彼の邪悪な竿にかかった。
その鱒は爪先で引っ張られた、
...タルカムパウダーで...
見ている、回っている。
彼は一言、そう呼んだ:
「その魚は魚だ、
私は彼を知らないのに!
白身魚のビスケットみたいだ、
セイゴはセイゴ、
パイクはパイク、パイクはパイク、パイクはパイク、
母魚のヒレがあるんだ;
恥ずかしくて
そして乙女の逆子に乙女、
I have made her a girl、
私は彼女を鶏にした:
私は海のサーモンをあきらめるだろう、
深海の "パーチ"
ベルトはヴァイナモイスのナイフ、
毛布の中の銀の頭。
彼は脇からナイフを抜いた、
彼の頭は鞘の銀
腹には魚の頭、
鮭を切るために
鮭を切り分けるために、
崩れやすいパン粉に
鮭の昼食に
夜食に、大食いに。
鮭を切り始めた、
ナイフが魚を切る:
鮭は海に落ちた、
魚、魚、魚、魚、魚、魚、魚、魚。
海底から赤い一口、
船からヴァイナモエスへ。
突然、彼の頭が上がった、
彼の右肩が
汽笛とともに
月に向かって鐘を鳴らした;
彼は右手を上げ
左足を見せた。
7番目の背中で、
第八の波で
そこから彼はそれを言葉にした、
そして、自分でそれを発音し、詰め込んだ:
「ヴェイナモイネンよ!
私は来ていなかった。
《《《次は101行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
カットするサーモン、
フライ用のバゲットに魚を挟む、
朝のアトリオに、
パサパサのパン粉、
鮭弁当、
夕飯に、大皿料理に」。
ヴェイナモイネンは言った:
「どうして来たの?
「なぜ来たんだ?
わき腹のある鶏、
いつまでも座っている
膝の高さまである配偶者
あなたの種を撒く者
種を撒き散らす者、
回廊の小さな掃除屋、
床の掃除人、
鞘に火を運ぶ者、
そして白の白さ、
厚いパンのパン職人、
蜂蜜パンのパン職人、
ビール缶の運び手、
アトリアのセッター。
"私は海サケではなかった、
ディープウォーターバスでもない:
私はカポ、若い女性だった、
若いジョウカハイセンの妹だ、
あなたが月齢で求めたように、
あなたは膝を抱いた。
"ああ、あなたは、老人ウトラ、
小さなヴァイナモイネン、小さなヴァイナモイネン、小さなヴァイナモイネン、
汝がパイを知らぬ頃
ヴェッラモの水の乙女、
アホの一人っ子!"
老ヴァイナモイネンは言った。
老ヴァイナモイネンは言った:
"ああ、ジョウカハイセン姉さんだ!
またの機会にしましょう!」。
いや、次はない、
もう二度とない:
私はいなくなる、いなくなる、いなくなる、
私は膜を失った
色とりどりの石の中で
...肝の毛が生えた泥沼に。
頑丈な老ヴァイナメーネン
当て馬がいる、
どうだろう、ジェスチャーのように。
羽が欲しくてうずうずしている
と十字架から水を汲んだ、
海峡に沿って、もう一方の向こう側に;
...そして海の水を引いた..、
鮭の鮭の鮭の鮭の
ヴァイノルカの水、
カレワラの峡谷
暗い深淵
背中の大きな極
ヨウコラの川の水、
ラップランドの湾岸。
他の人たちにも十分な魚がいた、
私が釣った魚は全部、
でも、生臭いところは食べられなかった、
彼が好きだったもの
ヴェッラモの水っぽい女性、
アホの一人っ子。
だからヴェイナモイネン爺さんは
しかめっ面をして
兜をかぶって
彼自身がそれを言葉にした
"ああ、狂ってる、狂ってる、狂ってる、
私の狂気、私の狂気、私の狂気!
私は何を考えていたのだろう、
私には考えがあった、
...大いなる心を口にして...」、
というのが彼の時代だった。
しかし、今日まで、
この非人間的な時代に
...膝を失った...
すべては心の中にある、
思考に価値がある、
すべてが違っていた
"私は月齢の血を流した、
膝の半分も
...ヴェラモの水のような乙女..、
私の最後の娘。
永遠の友となるために、
...膝の高さの配偶者、
彼女は私の空洞のつま先を知っていた、
私の足の指を転がした:
私はパイを知らなかった、
私はパイを知らなかった、
私は再び波の上に落ちた、
深い波の下に!」。
旅は短かった、
彼はため息をつきながら歩いた;
彼は家に向かって歩いた。
彼は言葉を編み、そう名付けた:
「私の古代のカッコウを潜らせた、
私の昔のカッコウ、
私の古い、古い、古いいとこの花は、夕方と朝に咲いていた、
そして一度だけ昼にも:
それが今、大きな音を立てている、
《《《次は201行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
恨みの音?
悲しみは大きな音を立てた、
悲しみは慈悲を低くした;
咲き誇る声は聞こえない、
その日の秋の歌声。
私の夕べの喜びに、
私の朝の笛に
"そして今、私はそれを道として持ってこないだろう
どうあるべきか、ジェスチャーとして、
この天候の中で生きるために、
この土地を旅するために。
もし母が生きていたら、
私の両親は警戒している、
と言うかもしれない、
直立する方法を、
悲しみのつぶやきもなく
この邪悪な時代に
この邪悪な時代に
"この邪悪な猿の心の中で!"
樹皮の母が見つけた、
波の下から答えた:
「まだ母親は生きている、
あなたの両親は目を覚ましている、
誰が言ったかもしれない、
どうするのが正しいのか、
悲しみの呟きもなく、
この世を気にすることなく
あの悪の時代に、
邪悪な心の中で
北の娘たちのところへ行きなさい!
北の娘たちのもとへ、
最も美しい、
5、6人はもっと生き生きしている、
"田舎者 "ではない
ラップランドの花嫁介添人たち。
"それから、息子よ、それから、
"ポーヤの娘たちの中で
"彼女は目がきれいで
"その容貌は美しく
足が不自由で
動きも滑らかである!"

〜〜
第6詩  ☆次は下記リンクで紹介☆
〜〜




〈リンク①〉
【叙事詩】『カレワラ』その6「第6詩」

   
 
〈リンク②〉
【叙事詩】『カレワラ』一覧のはじまり



〈リンク③〉
【ラジオ生活:名曲スケッチ「トゥオネラの白鳥」】



この記事が気に入ったらサポートをしてみませんか?