見出し画像

【叙事詩】『カレワラ』その8「第8詩」

『カレワラ』(フィンランド版)
 Kalevala by Elias Lönnrot
出所 URL> https://www.gutenberg.org/ebooks/7000
 上記URL内、Download HTML(zip)を使用。
ちなみに、英語版のURL> https://www.gutenberg.org/ebooks/5186

〜〜『カレワラ』
《Ensimmäinen runo》最初の詩
《Toinen runo》   第2詩  
《Kolmas runo》    第3詩  
《Neljäs runo》   第4詩
《Viides runo》   第5詩
《Kuudes runo》   第6詩
《Seitsemäs runo》 第7詩
《Kahdeksas runo》  第8詩
《Yhdeksäs runo》  第9詩 ☆次回紹介予定☆
〜〜
《Kahdeksas runo》第8詩   ☆今回の紹介☆ 《 line count:全282行 》←空白行を含む。line countからタイトル行は除き、タイトル行直下の空白行も除く。

Kahdeksas runo  ←タイトル行

《《《次は001行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
Tuo oli kaunis Pohjan neiti,
maan kuulu, ve'en valio.
Istui ilman vempelellä,
taivon kaarella kajotti
pukehissa puhta'issa,
valke'issa vaattehissa;
kultakangasta kutovi,
hope'ista huolittavi
kultaisesta sukkulasta,
pirralla hope'isella.
Suihki sukkula piossa,
käämi käessä kääperöitsi,
niiet vaskiset vatisi,
hope'inen pirta piukki
neien kangasta kutoissa,
hope'ista huolittaissa.
Vaka vanha Väinämöinen
ajoa karittelevi
pimeästä Pohjolasta,
summasta Sariolasta.
Ajoi matkoa palasen,
pikkaraisen piirrätteli:
kuuli sukkulan surinan
ylähältä päänsä päältä.
Tuossa päätänsä kohotti,
katsahtavi taivahalle:
kaari on kaunis taivahalla,
neiti kaaren kannikalla,
kultakangasta kutovi,
hope'ista helkyttävi.
Vaka vanha Väinämöinen
heti seisatti hevosen.
Tuossa tuon sanoiksi virkki,
itse lausui, noin nimesi:
"Tule, neiti, korjahani,
laskeite rekoseheni!"
Neiti tuon sanoiksi virkki,
itse lausui ja kysyvi:
"Miksi neittä korjahasi,
tyttöä rekosehesi?"
Vaka vanha Väinämöinen
tuop' on tuohon vastaeli:
"Siksi neittä korjahani,
tyttöä rekoseheni:
mesileivän leipojaksi,
oluen osoajaksi,
joka lautsan laulajaksi,
ikkunan iloitsijaksi
noilla Väinölän tiloilla,
Kalevalan kartanoilla."
Neiti tuon sanoiksi virkki,
itse lausui ja pakisi:
"Kun kävin mataramaalla,
keikuin keltakankahalla
eilen iltamyöhäsellä,
aletessa aurinkoisen,
lintu lauleli lehossa,
kyntörastas raksutteli:
lauleli tytärten mielen
ja lauloi miniän mielen.
"Mie tuota sanelemahan,
linnulta kyselemähän:
'Oi sie kyntörastahainen!
Laula korvin kuullakseni:
kumman on parempi olla,
kumman olla kuuluisampi,
tyttärenkö taattolassa
vai miniän miehelässä?'
"Tiainenpa tieon antoi,
kyntörastas raksahutti:
'Valkea kesäinen päivä,
neitivalta valkeampi;
vilu on rauta pakkasessa,
vilumpi miniävalta.
Niin on neiti taattolassa,
kuin marja hyvällä maalla,
niin miniä miehelässä,
kuin on koira kahlehissa.
Harvoin saapi orja lemmen,
ei miniä milloinkana.'"
Vaka vanha Väinämöinen
itse tuon sanoiksi virkki:
"Tyhjiä tiaisen virret,
rastahaisen raksutukset!
Lapsi on tytär kotona,
vasta on neiti naituansa.
Tule, neiti, korjahani,
laskeite rekoseheni!
En ole mitätön miesi,
uros muita untelompi."
Neiti taiten vastaeli,
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Sitte sun mieheksi sanoisin,
urohoksi arveleisin,
jospa jouhen halkaiseisit
veitsellä kärettömällä,
munan solmuhun vetäisit
solmun tuntumattomaksi."
Vaka vanha Väinämöinen
jouhen halki halkaisevi
《《《次は101行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
veitsellä kärettömällä,
aivan tutkaimettomalla;
munan solmuhun vetävi
solmun tuntumattomaksi.
Käski neittä korjahansa,
tyttöä rekosehensa.
Neiti taiten vastaeli:
"Ehkäpä tulen sinulle,
kun kiskot kivestä tuohta,
säret jäästä aiaksia
ilman palan pakkumatta,
pilkkehen pirahtamatta."
Vaka vanha Väinämöinen
ei tuosta kovin hätäile:
kiskoipa kivestä tuohta,
särki jäästä aiaksia
ilman palan pakkumatta,
pilkkehen pirahtamatta.
Kutsui neittä korjahansa,
tyttöä rekosehensa.
Neiti taiten vastoavi,
sanovi sanalla tuolla:
"Sillenpä minä menisin,
kenp' on veistäisi venosen
kehrävarteni muruista,
kalpimeni kappaleista,
työntäisi venon vesille,
uuen laivan lainehille
ilman polven polkematta,
ilman kouran koskematta,
käsivarren kääntämättä,
olkapään ojentamatta."
Siitä vanha Väinämöinen
itse tuon sanoiksi virkki:
"Liene ei maassa, maailmassa,
koko ilman kannen alla
mointa laivan laatijata,
vertoani veistäjätä."
Otti värttinän muruja,
kehrävarren kiertimiä;
läksi veistohon venosen,
satalauan laittelohon
vuorelle teräksiselle,
rautaiselle kalliolle.
Veikaten venettä veisti,
purtta puista uhkaellen.
Veisti päivän, veisti toisen,
veisti kohta kolmannenki:
ei kirves kivehen koske,
kasa ei kalka kalliohon.
Niin päivällä kolmannella
Hiisi pontta pyörähytti,
Lempo tempasi tereä,
Paha vartta vaapahutti.
Kävipä kivehen kirves,
kasa kalkkoi kalliohon;
kirves kilpistyi kivestä,
terä liuskahti liha'an,
polvehen pojan pätöisen,
varpahasen Väinämöisen.
Sen Lempo lihoille liitti,
Hiisi suonille sovitti:
veri pääsi vuotamahan,
hurme huppelehtamahan.
Vaka vanha Väinämöinen,
tietäjä iän-ikuinen,
tuossa tuon sanoiksi virkki,
noin on lausui ja pakisi:
"Oi sie kirves kikkanokka,
tasaterä tapparainen!
Luulitko puuta purrehesi,
honkoa hotaisnehesi,
petäjätä pannehesi,
koivua kohannehesi,
kun sa lipsahit liha'an,
solahutit suonilleni?"
Loihe siitä loitsimahan,
sai itse sanelemahan.
Luki synnyt syitä myöten,
luottehet lomia myöten,
mutt' ei muista muutamia
rauan suuria sanoja,
joista salpa saataisihin,
luja lukko tuotaisihin
noille rauan ratkomille,
suu sinervän silpomille.
Jo veri jokena juoksi,
hurme koskena kohisi:
peitti maassa marjan varret,
kanervaiset kankahalla.
Eik' ollut sitä mätästä,
jok' ei tullut tulvillehen
noita liikoja veriä,
hurmehia huurovia
polvesta pojan totisen,
varpahasta Väinämöisen.
Vaka vanha Väinämöinen
ketti villoja kiveltä,
otti suolta sammalia,
maasta mättähän repäisi
《《《次は201行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
tukkeheksi tuiman reiän,
paikaksi pahan veräjän;
ei vääjä vähäistäkänä,
pikkuistakana piätä.
Jopa tuskaksi tulevi,
läylemmäksi lankeavi.
Vaka vanha Väinämöinen
itse itkuhun hyräytyi;
pani varsan valjahisin,
ruskean re'en etehen,
siitä reuoikse rekehen,
kohennaikse korjahansa.
Laski virkkua vitsalla,
helähytti helmisvyöllä;
virkku juoksi, matka joutui,
reki vieri, tie lyheni.
Jo kohta kylä tulevi:
kolme tietä kohtoavi.
Vaka vanha Väinämöinen
ajavi alinta tietä
alimaisehen talohon.
Yli kynnyksen kysyvi:
"Oisiko talossa tässä
rauan raannan katsojata,
uron tuskan tuntijata,
vammojen vakittajata?"
Olipa lapsi lattialla,
poika pieni pankon päässä.
Tuop' on tuohon vastoavi:
"Ei ole talossa tässä
rauan raannan katsojata,
uron tuskan tuntijata,
kivun kiinniottajata,
vammojen vakittajata;
onpi toisessa talossa:
aja toisehen talohon!"
Vaka vanha Väinämöinen
laski virkkua vitsalla,
ajoa suhuttelevi.
Ajoi matkoa palasen,
keskimäistä tietä myöten
keskimäisehen talohon.
Kysyi kynnyksen takoa,
anoi alta ikkunaisen:
"Oisiko talossa tässä
rauan raannan katsojata,
salpoa verisatehen,
suonikosken sortajata?"
Akka oli vanha vaipan alla,
kielipalku pankon päässä.
Akka varsin vastaeli,
hammas kolmi kolkkaeli:
"Ei ole talossa tässä
rauan raannan katsojata,
verisynnyn tietäjätä,
kivun kiinniottajata;
onpi toisessa talossa:
aja toisehen talohon!"
Vaka vanha Väinämöinen
laski virkkua vitsalla,
ajoa suhuttelevi.
Ajoi matkoa palasen,
ylimäistä tietä myöten
ylimäisehen talohon.
Yli kynnyksen kysyvi,
lausui lakkapuun takoa:
"Oisiko talossa tässä
rauan raannan katsojata,
tämän tulvan tukkijata,
veren summan sulkijata?"
Ukko oli uunilla asuva,
halliparta harjun alla.
Ukko uunilta urahti,
halliparta paukutteli:
"On sulettu suuremmatki,
jalommatki jaksettuna
Luojan kolmella sanalla,
syvän synnyn säätämällä:
joet suista, järvet päistä,
virrat niskalta vihaiset,
lahet niemien nenistä,
kannakset kape'immilta."

〜〜
Yhdeksäs runo :「第9詩」 ☆次回紹介予定☆
〜〜


[以下は上記の翻訳。翻訳にはアプリ「DeepL」を使用。]

〜〜
第8詩 ☆今回の紹介☆ 《 line count:全282行 》←空白行を含む。タイトル行は除く。タイトル行直下の空白行は除く。
〜〜

《《《次は001行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
それは北の美しい女性だった、
その土地の、ヴァリオ・ヴェーエン。
彼女はラムなしで座っていた、
天のアーチに、彼女は響いた
純潔のドレスに身を包み
白い衣をまとい
織工が織った金の布、
彼は銀で織った。
黄金の杼から
銀の梨で。
その衣に酒を浴びせよ、
彼は手にコイルを持って、彼は巻いた、
そしてお前の銅の腹を
# ♪銀色の私生児は
織り手の布の織りの中で、
銀色の花輪の中に...
♪頑丈な年老いたヴァイナモイネンは
♪道を駆ける
暗い北の国から
そしてサリオラから
彼は旅の一部を運転した、
小さな女性を引き連れ
彼は頭の上から
頭上から。
そこで彼は頭を上げ
空を見上げた:
空に浮かぶアーチが美しい、
アーチのかかとには貴婦人、
金で織られた布、
アーチのかかとには、織り手によって織られた金の布と、銀の布の貴婦人。
頑丈な年老いたヴァイナモイネンが
すぐに馬に乗った。
そこで彼はそれを言葉にした、
そして、彼自身がそれを発音し、そう名づけた:
"さあ お嬢さん 私の屍よ
"さあ、お嬢さん、私の死体、私のガラスの目をした馬よ!"
婦人はそう言った、
"なぜ彼女を連れて行ったの?
「なぜ彼女を連れて行ったのですか?
"なぜ少女をトランクに入れたのですか?"
老婆ヴァイナモイネンは答えた
老婆は答えた:
"それが彼女を選んだ理由です
私の娘、私の隠遁者:
蜂蜜パンを焼く人
ビールの執事
リュートの歌い手
窓際のお祭り好き。
あのヴァイノルカの農場で、
カレワラの荘園で」。
婦人はそれを言葉にした、
"彼女は自分でそう言って、それを詰め込んだ:
"ワームウッドに行ったとき
"私は黄色い針にぶら下がっていた
昨日、夜遅く、
日が沈む頃
菩提樹の中で鳥が鳴いていた、
耕運機がガサガサと音を立てていた:
娘たちの心を歌い
そして嫁の心を歌った。
「私が口述筆記しましょう、
鳥に聞いてみよう:
「ああ、鋤草よ!
私の耳を澄まして歌いなさい:
どっちがいい?
どちらがより有名か、
タトラの娘と
それとも嫁の夫の家にいる娘か?
「女中が道を教えてくれた、
耕作者は叫んだ:
白い夏の日、
乙女のものより白い;
霜の中の寒さは鉄だ、
霜の中のひよこの寒さはひよこの寒さのようだ。
霜の中のひよこの寒さはひよこの寒さのようだ、
良い土地にある実のように、
人の世にある乙女のように、
房の中の犬のように。
奴隷が愛を持つことはめったにない、
女もめったにない』」。
堅実なヴェイナモイネン老人は
を言葉にした:
「ティアイスの賛美歌は空しい、
ティアイスの賛美歌は空しく、コマドリのざわめきが聞こえる!
子供の娘は家にいる、
子は娘、娘は娘、娘は娘。
おいで、乙女よ、おいで、私の屍よ、
私のガラスのような反動!
私は価値のない人間ではない、
私は男ではなく、もっと眠れる男なのです。"
婦人はうまく答えた、
そして一言、汝の名をかぎった:
"それなら、私は汝を男と呼ぼう、
汝は男であろう、
汝が汝の角の角を薙ぐならば。
せっかちなナイフで、
...そして卵を結び目に引き寄せ...
...そして、その結び目を無感覚にする..."
ヴェイナモイネンは
スイカズラを二つに割って
《《《次は101行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
忍耐のないナイフで、
完全にレーダーから外れている;
卵を結び目に引っ張る
その結び目を触った。
彼は彼女にそれを取るように言った、
少女は寝台に向かった。
乙女は手際よく答えた:
「あなたのところへ行くかもしれません、
"あなたが石から火を取り出したら
"氷からオークを作るとき
一粒も凍らせることなく
一片の曇りもなく」。
堅実なヴェイナモイネン老人は
はあまり急がない:
石から火を取り出そう、
氷から樫を引き離し
一粒も凍らせることなく、
一片も凍らせることなく。
彼は彼女を収穫に呼んだ、
少女を彼のそりに。
彼女は熟練した新婚だった、
...そこで一言:
「私だったら、彼女のところに行くね、
鹿肉を切り分けることができるのなら、私は行く。
私の紡ぎ冠の
私の淡い欠片の、
そして舟を海に突き落とした、
新しい船の波に
ひざまずくことなく、
手を触れずに
腕を回さず
肩をまっすぐにすることなく。
ヴェイナモイネン翁はこう言っている。
はこう言った:
「この世にいるべきではない、
「この世で、この世で、全世界で、空気にまみれて。
この世で、船大工のいない世界で、
私の血を刻むために"
彼は雀のくずを取った、
紡ぎ棒の縒りを取って
そして彫刻室へ向かった、
蹄鉄の蹄鉄へ。
鉄の山の上、
鉄の岩の上に。
彼は彫刻で船を彫った、
木に噛み付こうと脅しながら。
彼は一日を彫り、また一日を彫った、
彼は三度目を彫った:
斧は石に触れない、
斧は石に触れず、杭は岩に触れない。
だから三日目には
最初の日、3日目に
レンポは騒いだ
邪悪な茎は打ちのめされた。
斧は石に向かった、
岩の上に石灰の山があった;
斧は岩から落ちた、
斧は岩から落ちた、
少年の膝は切り落とされた、
つま先立ちのヴァイナモイス。
レンポはそれを肉のせいにした、
血管の皮を剥いだ
血が流された
血は流され、傷口ははれあがりました。
頑丈な老ヴァイナモイネン、
老いた賢者、
彼はそれを言葉にした、
斧を振り回す愚か者め:
「斧を振り回す田舎者め、
この平たい刃の殺し屋め!
斧を振り回す田舎者め、平たい刃の殺し屋め、
...そして汝、雷鳴轟く木こり、雷鳴轟く木こり、雷鳴轟く木こり..、
...そしてフライパンを手に入れた..、
樺、樺、樺、樺、樺、
汝が肉体に滑り込んだ時
"そして汝は私の血管をすり抜けたのか?"
それに魔法をかける、
彼は自ら口述筆記をした。
彼は罪人の罪を読み上げた、
...そして休日の弾丸..、
しかし、彼は少なからず覚えている
偉大な言葉を
...それは錠を与えることができる、
強い錠をもたらすために。
絆を壊した者のために、
ブルーベルの口のために。
すでに血は川のように流れ
怒りは急流となり
ベリーの茎で地面を覆い
ヘザーはヘザーの樹皮で覆われた。
そこに腐敗はなかった、
洪水にはならなかった
あまりにも多くの血、
...そして歓喜の奔流は...
真の少年の膝から
つま先からヴァイナモイスへ。
古き良きヴァイナモイネン
石から羊毛を織っていた
沼から苔を取り
そして土から泥を引き裂いた。
《《《次は201行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
盲穴をふさぐ
邪悪な穴のための場所;
...最も哀れな者ではなく
...しかし、小さな者...
痛みに耐えて
...さらに重く倒れた。
ヴェイナモイネン老人は
涙を流しながら
そして仔馬を横たわらせた、
そして茶色のトナカイを彼の前に寝かせた、
そして、そこからソリへ、
そしてトナカイの死骸のところへ。
彼は鞭でかぎ針編みを数えた、
ビーズのベルトで;
かぎ針は走り、旅は行われた、
そりは転がり、道は短くなった。
やがて村がやって来た:
3つの道が合流した。
頑丈な年老いたヴァイナモイネンは
一番低い道を通って
下の家へと向かった。
敷居の向こうで、彼らは質問した:
「ここに家はあるのか?
この家に
...人の人生の痛みを知っている..、
"負傷者の医者 "はいるのか?
床に子供がいた、
土手の端に少年がいた。
そのために新しいものがある:
"家の中に家はない
傷ついた人の傷口を見る人が家の中にいない、
...男の痛みを知る者はいない、
痛みを受け止める者はいない、
痛みを取り除いてくれる者もいない;
別の家に一人いる:
別の家に一人いる。
しっかり者のヴァイナモイネン老人は
鞭でかぎ針編みを数えた、
と囁いた。
彼は少し走った、
真ん中の道を
真ん中の家へ。
敷居の鍛造を頼み
窓の下を乞うた:
「ここに家はあるのか?
"傷だらけの男の家に、
男の血に、
"そして沼地の抑圧者?"
ビッチはマントルの下で年老いていた、
牝狼はマントの下で老いていた。
雌狼は答えた、
彼の歯は3回鳴った:
"この中に家はない
"この家には、残骸の残骸を見る者はいない、
血の罪の賢者はいない、
この家には血の罪を知る賢者はいない;
別の家には一人いる:
別の家に行こう!"
ヴェイナモイネン爺さんは、しっかりとしている。
ヴェイナモイネンは泡立て器でかぎ針編みを数えた、
と囁いた。
彼は少し走った、
高い道を下って
一番高い家まで
敷居を越えて彼は尋ねた、
...彼は漆の木の音を発した:
「ここに家はあるのか?
"花輪の花輪を見る者はここにはいない、
...誰がこの洪水の樵となるだろうか..、
血の封印者か?"
祖父は炉の住人だった、
尾根の下のひげ。
炉の老人は呻いた、
広間の髭は唸った:
"これよりもっと溶けるものがある、
「より気高く、より永続する
神の三つの言葉によって、
三賢者の三つの言葉によって、深淵の誕生:
川は口から、湖は頭から、
怒れる者の首からは川が、
湾は半島の鼻から、
"狭い海から海岸"

〜〜
第9詩  ☆次は下記リンクで紹介☆
〜〜



〈リンク①〉
【叙事詩】『カレワラ』その9「第9詩」



〈リンク②〉
【叙事詩】『カレワラ』一覧のはじまり



〈リンク③〉
【ラジオ生活:名曲スケッチ「トゥオネラの白鳥」】



この記事が気に入ったらサポートをしてみませんか?