見出し画像

【叙事詩】『カレワラ』その7「第7詩」

『カレワラ』(フィンランド版)
 Kalevala by Elias Lönnrot
出所 URL> https://www.gutenberg.org/ebooks/7000
 上記URL内、Download HTML(zip)を使用。
ちなみに、英語版のURL> https://www.gutenberg.org/ebooks/5186

〜〜『カレワラ』
《Ensimmäinen runo》最初の詩
《Toinen runo》第2詩  
《Kolmas runo》第3詩  
《Neljäs runo》 第4詩
《Viides runo》 第5詩
《Kuudes runo》第6詩
《Seitsemäs runo》第7詩
《Kahdeksas runo》第8詩 ☆次回紹介予定☆
〜〜
《Seitsemäs runo》第7詩    ☆今回の紹介☆ 《 line count:全368行 》←空白行を含む。line countからタイトル行は除き、タイトル行直下の空白行も除く。

Seitsemäs runo  ←タイトル行

《《《次は001行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
Vaka vanha Väinämöinen
uipi aavoja syviä;
kulki kuusisna hakona,
petäjäisnä pehkiönä
kuusi päiveä kesäistä,
kuusi yötä järkiähän,
eessänsä vesi vetelä,
takanansa taivas selvä.
Uip' on vielä yötä kaksi,
kaksi päiveä pisintä.
Niin yönä yheksäntenä,
kaheksannen päivän päästä
toki tuskaksi tulevi,
painuvi pakolliseksi.
Kun ei ole kynttä varpahissa
eikä sormissa niveltä.
Siinä vanha Väinämöinen
itse tuon sanoiksi virkki:
"Voi minä poloinen poika,
voi poika polon-alainen,
kun läksin omilta mailta,
elomailta entisiltä
iäkseni ilman alle,
kuuksi päiväksi kululle,
tuulten tuuiteltavaksi,
aaltojen ajeltavaksi
näillä väljillä vesillä,
ulapoilla auke'illa!
Vilu on täällä ollakseni,
vaiva värjätelläkseni,
aina aalloissa asua,
veen selällä seurustella.
"Enkä tuota tieäkänä,
miten olla, kuin eleä
tällä inhalla iällä,
katovalla kannikalla:
tuulehenko teen tupani,
vetehenkö pirtin veistän?
"Teen mä tuulehen tupani:
ei ole tuulessa tukea;
veistän pirttini vetehen:
vesi viepi veistokseni."
Lenti lintunen Lapista,
kokkolintu koillisesta.
Ei ole kokko suuren suuri
eikä kokko pienen pieni:
yksi siipi vettä viisti,
toinen taivasta lakaisi,
pursto merta pyyhätteli,
nokka luotoja lotaisi.
Lenteleikse, liiteleikse,
katseleikse, käänteleikse.
Näki vanhan Väinämöisen
selällä meren sinisen:
"Mit' olet meressä, miesi,
uros, aaltojen seassa?"
Vaka vanha Väinämöinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Sit' olen meressä miesi,
uros aaltojen varassa:
läksin neittä Pohjolasta,
impeä Pimentolasta.
"Ajoa karautime
suloa meryttä myöten.
Niin päivänä muutamana,
huomenna moniahana
tulin Luotolan lahelle,
Joukolan jokivesille:
hepo alta ammuttihin,
itseäni mielittihin.
"Siitä vierähin vetehen,
sorruin sormin lainehesen
tuulen tuuiteltavaksi,
aaltojen ajeltavaksi.
"Tulipa tuuli luotehesta,
iästä iso vihuri;
se mun kauas kannatteli,
uitteli ulomma maasta.
Mont' olen päiveä pälynnyt,
monta yötä uiksennellut
näitä väljiä vesiä,
ulapoita auke'ita;
enk' on tuota tunnekana,
arvoa, älyäkänä,
kumpi kuoloksi tulevi,
kumpi ennen ennättävi:
nälkähänkö nääntyminen,
vai vetehen vaipuminen."
Sanoi kokko, ilman lintu:
"Ellös olko milläskänä!
Seisotaite selkähäni,
nouse kynkkäluun nenille!
Mie sinun merestä kannan,
minne mielesi tekevi.
Vielä muistan muunki päivän,
arvoan ajan paremman,
kun ajoit Kalevan kasken,
Osmolan salon sivallit:
heitit koivun kasvamahan,
puun sorean seisomahan
《《《次は101行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
linnuille lepeämiksi,
itselleni istumiksi."
Siitä vanha Väinämöinen
kohottavi kokkoansa;
mies on nousevi merestä,
uros aallosta ajaikse,
siiville sijoitteleikse,
kokon kynkkäluun nenille.
Tuop' on kokko, ilman lintu,
kantoi vanhan Väinämöisen,
viepi tuulen tietä myöten,
ahavan ratoa myöten
Pohjan pitkähän perähän,
summahan Sariolahan.
Siihen heitti Väinämöisen,
itse ilmahan kohosi.
Siinä itki Väinämöinen,
siinä itki ja urisi
rannalla merellisellä,
nimen tietämättömällä,
sata haavoa sivulla,
tuhat tuulen pieksemätä,
partaki pahoin kulunut,
tukka mennyt tuuhakaksi.
Itki yötä kaksi, kolme,
saman verran päiviäki;
eikä tiennyt tietä käyä,
outo, matkoa osannut
palataksensa kotihin,
mennä maille tuttaville,
noille syntymäsijoille,
elomaillen entisille.
Pohjan piika pikkarainen,
vaimo valkeanverinen,
teki liiton päivän kanssa,
päivän kanssa, kuun keralla
yhen ajan noustaksensa
ja yhen havataksensa:
itse ennen ennätteli,
ennen kuuta, aurinkoa,
kukonki kurahtamatta,
kanan lapsen laulamatta.
Viisi villoa keritsi,
kuusi lammasta savitsi,
villat saatteli saraksi,
kaikki vatvoi vaattehiksi
ennen päivän nousemista,
auringon ylenemistä.
Pesi siitä pitkät pöyät,
laajat lattiat lakaisi
vastasella varpaisella,
luutasella lehtisellä.
Ammueli rikkasensa
vaskisehen vakkasehen;
vei ne ulos usta myöten,
pellolle pihoa myöten,
perimäisen pellon päähän,
alimaisen aian suuhun.
Seisattelihe rikoille,
kuuntelihe, kääntelihe:
kuulevi mereltä itkun,
poikki joen juorotuksen.
Juosten joutuvi takaisin,
pian pirttihin menevi;
sanoi tuonne saatuansa,
toimitteli tultuansa:
"Kuulin mie mereltä itkun,
poikki joen juorotuksen."
Louhi, Pohjolan emäntä,
Pohjan akka harvahammas,
pian pistihe pihalle,
vierähti veräjän suuhun;
siinä korvin kuunteleikse.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Ei ole itku lapsen itku
eikä vaimojen valitus;
itku on partasuun urohon,
jouhileuan juorottama."
Työnnälti venon vesille,
kolmilaian lainehille;
itse loihe soutamahan.
Sekä souti jotta joutui:
souti luoksi Väinämöisen,
luoksi itkevän urohon.
Siinä itki Väinämöinen,
urisi Uvannon sulho
pahalla pajupurolla,
tiheällä tuomikolla:
suu liikkui, järisi parta,
vaan ei leuka lonkaellut.
Sanoi Pohjolan emäntä,
puhutteli, lausutteli:
"Ohoh sinua, ukko utra!
Jo olet maalla vierahalla."
Vaka vanha Väinämöinen
päätänsä kohottelevi.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Jo ma tuon itseki tieän:
olen maalla vierahalla,
tuiki tuntemattomalla.
《《《次は201行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
Maallani olin parempi,
kotonani korkeampi."
Louhi, Pohjolan emäntä,
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Saisiko sanoakseni,
oisiko lupa kysyä,
mi sinä olet miehiäsi
ja kuka urohiasi?"
Vaka vanha Väinämöinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Mainittihinpa minua,
arveltihin aikoinansa
illoilla iloitsijaksi,
joka laakson laulajaksi
noilla Väinölän ahoilla,
Kalevalan kankahilla.
Mi jo lienenki katala,
tuskin tunnen itsekänä."
Louhi, Pohjolan emäntä,
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Nouse jo norosta, miesi,
uros, uuelle uralle,
haikeasi haastamahan,
satuja sanelemahan!"
Otti miehen itkemästä,
urohon urisemasta;
saattoi siitä purtehensa,
istutti venon perähän.
Itse airoille asettui,
soutimille suorittihe;
souti poikki Pohjolahan,
viepi vierahan tupahan.
Syötteli nälästynehen,
kastunehen kuivaeli;
siitä viikon hierelevi,
hierelevi, hautelevi:
teki miehen terveheksi,
urohon paranneheksi.
Kysytteli, lausutteli,
itse virkki, noin nimesi:
"Mitä itkit, Väinämöinen,
uikutit, uvantolainen,
tuolla paikalla pahalla,
rannalla meryttä vasten?"
Vaka vanha Väinämöinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Onpa syytä itkeäni,
vaivoja valittoani!
Kauan oon meriä uinut,
lapioinnut lainehia
noilla väljillä vesillä,
ulapoilla auke'illa.
"Tuota itken tuon ikäni,
puhki polveni murehin,
kun ma uin omilta mailta,
tulin mailta tuttavilta
näille ouoille oville,
veräjille vierahille.
Kaikki täällä puut purevi,
kaikki havut hakkoavi,
joka koivu koikkoavi,
joka leppä leikkoavi:
yks' on tuuli tuttuani,
päivä ennen nähtyäni
näillä mailla vierahilla,
äkkiouoilla ovilla."
Louhi, Pohjolan emäntä,
siitä tuon sanoiksi saatti:
"Elä itke, Väinämöinen,
uikuta, uvantolainen!
Hyvä tääll' on ollaksesi,
armas aikaellaksesi,
syöä lohta luotaselta,
sivulta sianlihoa."
Silloin vanha Väinämöinen
itse tuon sanoiksi virkki:
"Kylkehen kyläinen syönti
hyvissäki vierahissa;
mies on maallansa parempi,
kotonansa korkeampi.
Soisipa sula Jumala,
antaisipa armoluoja:
pääsisin omille maille,
elomaillen entisille!
Parempi omalla maalla
vetonenki virsun alta,
kuin on maalla vierahalla
kultamaljasta metonen."
Louhi, Pohjolan emäntä,
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Niin mitä minullen annat,
kun saatan omille maille,
oman peltosi perille,
kotisaunan saapuville?"
Sanoi vanha Väinämöinen:
"Mitäpä kysyt minulta,
jos saatat omille maille,
oman peltoni perille,
oman käen kukkumille,
oman linnun laulamille!
《《《次は301行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
Otatko kultia kypärin,
hope'ita huovallisen?"
Louhi, Pohjolan emäntä,
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Ohoh viisas Väinämöinen,
tietäjä iän-ikuinen!
En kysele kultiasi,
halaja hope'itasi:
kullat on lasten kukkasia,
hopeat hevon helyjä.
Taiatko takoa sammon,
kirjokannen kalkutella
joutsenen kynän nenästä,
maholehmän maitosesta,
yhen ohrasen jyvästä,
yhen uuhen villasesta,
niin annan tytön sinulle,
panen neien palkastasi,
saatan sun omille maille,
oman linnun laulamille,
oman kukon kuulumille,
oman peltosi perille."
Vaka vanha Väinämöinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Taia en sampoa takoa,
kirjokantta kirjoitella.
Saata mie omille maille:
työnnän seppo Ilmarisen,
joka samposi takovi,
kirjokannet kalkuttavi,
neitosi lepyttelevi,
tyttäresi tyy'yttävi.
"Se on seppo sen mokoma,
ylen taitava takoja,
jok' on taivoa takonut,
ilman kantta kalkutellut:
ei tunnu vasaran jälki
eikä pihtien pitämät."
Louhi, Pohjolan emäntä,
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Sille työnnän tyttäreni,
sille lapseni lupoan,
joka sampuen takovi,
kannen kirjo kirjoittavi
joutsenen kynän nenästä,
maholehmän maitosesta,
yhen ohrasen jyvästä,
yhen uuhen untuvasta."
Pani varsan valjahisin,
ruskean re'en etehen;
saattoi vanhan Väinämöisen,
istutti oron rekehen.
Siitä tuon sanoiksi virkki,
itse lausui, noin nimesi:
"Elä päätäsi ylennä,
kohottele kokkoasi,
kun ei uupune oronen,
tahi ei ilta ennättäne:
josp' on päätäsi ylennät,
kohottelet kokkoasi,
jo toki tuho tulevi,
paha päivä päälle saapi."
Siitä vanha Väinämöinen
löi orosen juoksemahan,
harjan liina liikkumahan.
Ajoa karittelevi
pimeästä Pohjolasta,
summasta Sariolasta.

〜〜
Kahdeksas runo :「第8詩」 ☆次回紹介予定☆
〜〜


[以下は上記の翻訳。翻訳にはアプリ「DeepL」を使用。]

〜〜
第7詩 ☆今回の紹介☆ 《 line count:全368行 》←空白行を含む。タイトル行は除く。タイトル行直下の空白行は除く。
〜〜

《《《次は001行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
老いたヴァイナモイネン
深い亡霊を泳がせた;
鉤のついたモミのように歩いた、
毛虫の鷲のように。
六つの夏の頭、
ウィットの六つの夜、
その胸に水を抱いて、
彼の背後には晴れ渡った空があった。
ウイップ」はまだ二夜、
二日が一番長い。
だから8日の夜には
8日後
...苦痛であろう、
...私は義務を負うだろう。
つま先に爪がなく
指には指の節がない
ヴェイナモイネン翁がいる。
ヴァイナモイネン老人はこう言った:
「ああ、かわいそうな少年よ、
ポロンアンダーの少年よ、
ああ、哀れな少年よ、ポロンアンダーの少年よ、
昔の土地から
"私は自分の土地を離れた、私の古い時代から、私の老年まで、空気なしで、
六日間の旅のために
風に
波にのまれ
このゆるやかな海で
アウキーの外側の岸で!
私がここにいるのは浅瀬だ、
染まるべき悩み、
波間に棲むために、
水際にいるために。
"それは道ではない
この非人間的な時代に、ジェスチャーにしかなりようがない。
この非人間的な時代に、
消えゆく拍車とともに:
...私は私の鞘を作ることができるかどうか..、
小屋を彫ろうか?
「私は風になびく鞘を作ろう:
風の中に支えはない;
私は風と共に私の小屋を彫ろう:
"私の彫刻は水に流される"
ラップランドから来たラトビアの鳥、
北東からの塊。
大きなコークスはない。
小さな焚き火もない:
片方の翼は斜めになっている、
もう片方の翼は空を掃いた、
海は帆に流された、
くちばしのくちばし、くちばしのくちばし、くちばしのくちばし、くちばしのくちばし。
飛べ、飛べ、飛べ、飛べ
見て、回って、回って
彼は老いたヴァイナモイスを見た。
青い海の背中に
"お前は海の中で何をしている?
"波の中にいるのか?
頑丈な老ヴァイナモイネンは
彼がかぎ針で編んだ言葉、それが君の名前だ:
「私は海の男。
波の中の男:
私は北から来た、
私は海の男である。
"私たちは走り続ける、海から逃げ惑う
と海の甘さ。
そうして来る日も来る日も、
明日も、何日も
ルオトラ湾にやってきた
ジョウコラ川の水辺に:
私は馬の下から撃たれた、
私は馬の下から撃たれた。
"そこから私は転がり落ちた、
"そして、私は波の上に指で倒れ込んだ...
風に流され
...波に流された
「風は北西から吹いてきた、
"その風は北西から吹いてきた;
それは私を遠くまで運び
私を遠くへ運び去り、陸から押し流した。
私は長い間、首のない男だった、
幾夜も泳いだ
このゆるやかな海を
...そして、私は大海原にいた..;
私はそれを感じたことがない、
価値、ウィット、
死ぬべきもの
どのようなものが先に来るのか:
飢えと餓え、
飢えで死ぬのか。
空の鳥、コークが言った:
「そんなことはやめよう!
俺の背中に立て、
爪の骨の鼻の上に立て!
汝を海から運んでやろう、
汝の行きたいところへ。
別の日を思い出そう
...もっと良い時を、
汝がカレヴェイの樽を駆った時のことを、
オスモラの広間の側面:
汝は樺の木を地面に投げた、
裸の樹皮を。
《《《次は101行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
鳥のために、
私のための席
ヴェイナモイネン老人はそう言った。
はコークスを持ち上げた;
男は海から上がった、
男は海から上がり、男は波から上がり、男は漂う、
そして翼のある男は翼の上にいる、
そして全体が爪の骨の鼻の上にある。
鳥のいない、鶏がいる、
古いVäinämöisを負いません、
風を道連れにした、
クズリの道に沿って
底の長い端まで、
サリオラハン、サリオラハン、サリオラハン、サリオラハン。
そこで彼はヴァイナモイスを投げた、
空気そのものが上昇した。
そこでヴァイナモイネンは叫んだ、
そこで彼は泣き、呻いた
海の岸辺で
名もなき海岸で
百の傷が横たわり
千の風に打たれ
ひげそりはひどくすり減り
髪はもつれ
二晩も三晩も泣いた、
二晩も三晩も泣いた;
行くべき道を知らなかった、
不思議なことに、彼は帰る道を知らなかった。
帰る道を知らなかった、
知り合いの土地に行くことも、
あの生まれ故郷へ、
古いものへ、古いものへ、古いものへ。
北の小さな乙女
白人の妻、
日と契約を交わした、
昼と、月と
昇る時のために
そしてある日、死ぬ:
彼女はあなたの前に予言した、
月の前に、太陽の前に、
のぞき見もせずに、
雌鳥の子は歌わず。
彼は5匹の羊毛を乞うた、
六頭の羊を燻した、
そして毛深い羊の毛を、彼はめちゃくちゃにした、
すべて衣服に織り上げた。
日が昇る前に
日が昇る前に
長いテーブルを洗い
広い床を掃く
新しいつま先で
ほうきのような葉で。
彼の砕けた茂み
真鍮の拳で;
そして、戸のそばから外へ連れ出した、
庭先の野原に連れ出した、
嗣業の畑の果てまで、
地下の庭の口まで。
柵の上に立ち
...耳を傾け、振り返り..:
彼は海の泣き声を聞いた、
川の向こうのせせらぎを。
走りながら、彼は後退を余儀なくされた、
すぐに宿に向かった;
宿屋に着くと、彼は言った、
彼は言った:
「海から叫び声が聞こえた、
海から叫び声が聞こえ、川を渡って叫び声が聞こえた」。
北の女主人ルーヒー
歯がほとんどない北の雌犬、
すぐに庭へ、
納屋の口に転がり込んだ;
そこで彼女は耳を傾けた。
そして彼女は耳を澄ませた:
「泣くのは子供の泣き声ではない
妻の慟哭でもない;
泣くのは髭の生えた男の泣き声、
男の泣き声は男のささやきの泣き声だ。"
金星の水に
三つの海の波に
私は自ら漕ぎ場へ行く。
そして、彼はそうしなければならないように漕いだ:
ヴェイナモイネンに会うために、
泣いている男のところへ。
そこでヴァイナモイネンは泣いた、
ウヴァーノの花婿は吠えた
邪悪な柳の小川に
厚い運命で:
口が動き、ひげが震えた、
しかし、彼の顎が緩むことはありませんでした。
"北の女は言った
...話した、話した、話した:
"老いぼれの歌い手よ!
"汝、老いぼれた口舌の持ち主よ!汝はすでにこの国のよそ者である"
頑丈な年老いたヴァイナモイネンは
頭を上げた。
"汝の名は "と言った:
"私は自分でそれを知るだろう:
私は見知らぬ土地にいる、
私は見知らぬ土地で見知らぬ人です。
《《《次は201行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
母国では、私の方が上だった、
故郷の方が上だった"
ルーヒー、北の女王、
それはあなたの名前です:
「言わせてください、
言わせてもらえば、
汝の部下は?
汝の男たちは何者か?
頑丈な年老いたヴァイナモイネンは
"汝の名は
「と言った、
"私はその昔
"私は言及されている、私は私の時代に考えていた、
谷間の歌い手だった
ヴァイノルカ(Väinölkä)の谷間の歌い手だった、
"カレワラの歌声で
私たちはもう溝の中にいる、
"自分でもよくわからない"
ルーヒー、北の女主人、
言葉はかぎ針編み、それがあなたの名前:
"北の女王よ、出ておいで、
...男よ、新しいキャリアへ、
...汝の切なさに挑戦するために、
そしておとぎ話を語れ!」。
男を泣きから救い出した、
雄のうめき声から
そして彼の財布を作った、
そして彼を船尾に座らせた。
彼は櫂の上に座った、
そして櫂に向かった;
彼は北海を漕いで渡った、
...そして見知らぬ者を自分の部屋に連れて行った。
彼はその群れに食物を与え
露を干した;
そして一週間揉んだ、
揉んだ、揉んだ、揉んだ:
男を全快させた、
男は癒された。
かれは問うた,問うた,問うた、
汝をこう名付けた:
「なぜ泣いたのだ、ヴァイナモイネン、
ウヴァニア人よ、あなたは泣いた、
なぜ泣いたのか、ヴァイナモイネン、
"なぜ泣いたのか?
年老いたヴァイナモイネンは
汝をそう名付けた:
「私には泣く理由がある、
"私には泣く理由がある!
長い間、私は海を泳いできた、
波をかき分けてきた
私は海をかきわけてきた、私は海をかきわけてきた、私は海をかきわけてきた、私は海をかきわけてきた、私は海をかきわけてきた、
外海の岸辺で。
"そうか、私はずっと泣いていたんだ、
膝がぶっ壊れた、
自分の土地から泳いできたのに、
知人の土地からやってきた
この楕円の扉へ、
奇妙の門へ。
ここのすべての木が私を噛んだ、
すべての小枝には鉤があった、
樺の木はすべて樺の木だった、
すべてのハンノキは切り倒された:
ひとつは私の知っている風、
それを見る前の日
この見知らぬ土地で、
突然の扉で
北の女王、ルーヒー、
そう彼女は言葉にした:
「泣くな、ヴァイナモイネン、
「ウヴァニア人よ、泣きなさい!
ウヴァニア人よ、泣きなさい、
あなたのために、
弾丸のサーモンを食べるために、
豚肉も食べられる
そしてヴェイナモイネン老人は
と言った:
「村の料理を腹いっぱい食べなさい
村の料理を腹いっぱい食べろ;
人は自分の国にいるほうがいい、
人は自分の国にいるほうがいい。
神は称賛されよう、
神に憐れみを:
わたしは自分の国にいたい、
わたしは自分の土地にいる!
自分の土地の方がいい
ヴェトの賛歌のもとで
見知らぬ金鉱の地にいるよりは
金鉱の
北の女王、ルーヒー、
その言葉はかぎ針編み、そう汝は名付けられた:
"だから、あなたが私にくれるもの、
汝を汝自身の土地に連れて行くとき
汝の畑を汝の畑の果てまで、
...私の家に来る者に?"
ヴェイナモイネンは言った:
「何をお望みですか、
私を自分の土地に連れて来てくれるなら、
自分の畑に
自分の畑に、自分の手の花に
私の鳥の歌に
《《《次は301行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
カルトのヘルメットは持っていく?
ホープイタ・フェルトのもの?"
北の女王ルーヒー
それはあなたの名前です:
「賢いヴァイナモイネンよ、
賢いヴァイナモイネンよ!
私は汝の金を求めない、
私は汝の銀を切望する:
金は子供の花、
銀は馬の装身具。
汝は苔を鍛えることができる、
白鳥の鼻から
白鳥のペンの鼻から
マホガニーの乳から
マホガニーの乳から、大麦の粒から、
雌羊の毛から、
汝に女を与えよう、
...汝の賃金の1ペニーを入れよう、
汝を汝の地へ護ろう、
汝自身の鳥の歌に
汝自身の雄鶏の歌に、
汝の畑に
ヴェイナモイネン爺さんは、こう言った。
汝をそう名付けた:
「私はシャンプーを偽造しない、
私はシャンプーを偽造しない。
シャンプーは偽造しない:
私はセッポ・イルマリネンを押す、
あなたのシャンプーを偽造したセッポ・イルマリネンを、
...汝のシャンプーを偽造し、..、
...汝のレディの平和を..、
...汝の娘たちを落ち着かせた...
「セッポだよ、
腕のいい鍛冶屋だ
天を鍛え上げた
...蓋もなく、彼は打ち鳴らした
ハンマーの跡は感じられず
"槌の跡は感じられず、ペンチの握りも感じられない"
北の女性、ルーヒー、
"北の女王ルーヒーはその言葉をかぎ針で編み、汝をそう名付けた
"私はこれに娘を捧げる、
彼女に我が子を誓う、
シャンプーを鍛え
本の表紙を書いた
白鳥のペンの鼻から、
マホガニーの乳から
一粒の大麦から
雌羊の羽毛から。
私は仔馬に馬具をつけた、
彼の前には茶色のトナカイがいた;
彼は老ヴァイナモイスを護衛した、
仔馬を馬房に入れた。
そこから彼はそれを言葉にした、
汝、トナカイを持ち上げてはならない:
「汝、頭を上げるな、
「汝、頭を上げよ、コックを上げよ、
種馬が疲れていないときに、
...まだ夕方になっていない:
汝、頭を上げよ、
汝、コケを上げよ、
そして滅びがある、
邪悪な日が来る。"
そして、ヴェイナモイネン老人は言った。
"孤児の首は切り落とされた。
と筆を走らせた。
そして彼は走り出した
暗い北から
暗いサリオラから

〜〜
第8詩  ☆次は下記リンクにて紹介☆
〜〜



〈リンク①〉
【叙事詩】『カレワラ』その8「第8詩」



〈リンク②〉
【叙事詩】『カレワラ』一覧のはじまり



〈リンク③〉
【ラジオ生活:名曲スケッチ「トゥオネラの白鳥」】



この記事が気に入ったらサポートをしてみませんか?