見出し画像

【叙事詩】『カレワラ』その10「第10詩」

『カレワラ』(フィンランド版)
 Kalevala by Elias Lönnrot
出所 URL> https://www.gutenberg.org/ebooks/7000
 上記URL内、Download HTML(zip)を使用。
ちなみに、英語版のURL> https://www.gutenberg.org/ebooks/5186

〜〜『カレワラ』
《Ensimmäinen runo》最初の詩
《Toinen runo》   第2詩  
《Kolmas runo》    第3詩  
《Neljäs runo》   第4詩
《Viides runo》   第5詩
《Kuudes runo》   第6詩
《Seitsemäs runo》 第7詩
《Kahdeksas runo》  第8詩
《Yhdeksäs runo》  第9詩
《Kymmenes runo》  第10詩 
《Yhdestoista runo》 第11詩 ☆次回紹介予定☆
〜〜
《Kymmenes runo》  第10詩   ☆今回の紹介☆ 《 line count:全510行 》←空白行を含む。line countからタイトル行は除き、タイトル行直下の空白行も除く。

Kymmenes runo  ←タイトル行

《《《次は001行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
Vaka vanha Väinämöinen
otti ruskean orihin,
pani varsan valjahisin,
ruskean re'en etehen;
itse reuoikse rekehen,
kohennaikse korjahansa.
Laski virkkua vitsalla,
helähytti helmisvyöllä;
virkku juoksi, matka joutui,
reki vieri, tie lyheni,
jalas koivuinen kolasi,
vemmel piukki pihlajainen.
Ajavi karettelevi.
Ajoi soita, ajoi maita,
ajoi aavoja ahoja.
Kulki päivän, kulki toisen,
niin päivällä kolmannella
tuli pitkän sillan päähän,
Kalevalan kankahalle,
Osmon pellon pientarelle.
Siinä tuon sanoiksi virkki,
itse lausui ja pakisi:
"Syö, susi, unennäkijä,
tapa, tauti, lappalainen!
Sanoi ei saavani kotihin
enämpi elävin silmin
sinä ilmoisna ikänä,
kuuna kullan valkeana
näille Väinölän ahoille,
Kalevalan kankahille."
Siitä vanha Väinämöinen
laulelevi, taitelevi:
lauloi kuusen kukkalatvan,
kukkalatvan, kultalehvän;
latvan työnti taivahalle,
puhki pilvien kohotti,
lehvät ilmoille levitti,
halki taivahan hajotti.
Laulelevi, taitelevi:
lauloi kuun kumottamahan
kultalatva-kuusosehen,
lauloi oksillen otavan.
Ajavi karettelevi
kohti kullaista kotia,
alla päin, pahoilla mielin,
kaiken kallella kypärin,
kun oli seppo Ilmarisen,
takojan iän-ikuisen,
luvannut lunastimeksi,
oman päänsä päästimeksi
pimeähän Pohjolahan,
summahan Sariolahan.
Jop' on seisottui oronen
Osmon uuen pellon päähän.
Siitä vanha Väinämöinen
päätä korjasta kohotti:
kuuluvi pajasta pauke,
hilke hiilihuonehesta.
Vaka vanha Väinämöinen
itse pistihe pajahan.
Siell' on seppo Ilmarinen:
takoa taputtelevi.
Sanoi seppo Ilmarinen:
"Oi sie vanha Väinämöinen!
Miss' olet viikon viipynynnä,
kaiken aikasi asunut?"
Vaka vanha Väinämöinen
itse tuon sanoiksi virkki:
"Tuoll' olen viikon viipynynnä,
kaiken aikani elellyt
pimeässä Pohjolassa,
summassa Sariolassa,
liukunut Lapin lauilla,
tietomiesten tienohilla."
Siitä seppo Ilmarinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Oi sie vanha Väinämöinen,
tietäjä iän-ikuinen!
Mitä lausut matkoiltasi
tultua kotituville?"
Virkki vanha Väinämöinen:
"Äijä on mulla lausumista:
onp' on neiti Pohjolassa,
impi kylmässä kylässä,
jok' ei suostu sulhosihin,
mielly miehi'in hyvihin.
Kiitti puoli Pohjan maata,
kun onpi kovin korea:
kuuhut paistoi kulmaluilta,
päivä rinnoilta risotti,
otavainen olkapäiltä,
seitsentähtinen selältä.
"Sinä, seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen,
lähe neittä noutamahan,
päätä kassa katsomahan!
Kun saatat takoa sammon,
kirjokannen kirjaella,
niin saat neion palkastasi,
työstäsi tytön ihanan."
《《《次は101行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
Sanoi seppo Ilmarinen:
"Ohoh vanha Väinämöinen!
Joko sie minun lupasit
pimeähän Pohjolahan
oman pääsi päästimeksi,
itsesi lunastimeksi?
En sinä pitkänä ikänä,
kuuna kullan valkeana
lähe Pohjolan tuville,
Sariolan salvoksille,
miesten syöjille sijoille,
urosten upottajille."
Siitä vanha Väinämöinen
itse tuon sanoiksi virkki:
"Viel' on kumma toinen kumma:
onp' on kuusi kukkalatva,
kukkalatva, kultalehvä
Osmon pellon pientarella;
kuuhut latvassa kumotti,
oksilla otava seisoi."
Sanoi seppo Ilmarinen:
"En usko toeksi tuota,
kun en käyne katsomahan,
nähne näillä silmilläni."
Sanoi vanha Väinämöinen:
"Kun et usko kuitenkana,
lähtekämme katsomahan,
onko totta vai valetta!"
Lähettihin katsomahan
tuota kuusta kukkapäätä,
yksi vanha Väinämöinen,
toinen seppo Ilmarinen.
Sitte tuonne tultuansa
Osmon pellon pientarelle
seppo seisovi likellä,
uutta kuusta kummeksivi,
kun oli oksilla otava,
kuuhut kuusen latvasessa.
Siinä vanha Väinämöinen
itse tuon sanoiksi virkki:
"Nyt sinä, seppo veikkoseni,
nouse kuuta noutamahan,
otavaista ottamahan
kultalatva-kuusosesta!"
Siitä seppo Ilmarinen
nousi puuhun korkealle,
ylähäksi taivahalle,
nousi kuuta noutamahan,
otavaista ottamahan
kultalatva-kuusosesta.
Virkki kuusi kukkalatva,
lausui lakkapää petäjä:
"Voipa miestä mieletöintä,
äkkioutoa urosta!
Nousit, outo, oksilleni,
lapsen-mieli, latvahani
kuvakuun on nouantahan,
valetähtyen varahan!"
Silloin vanha Väinämöinen
lauloa hyrähtelevi:
lauloi tuulen tuppurihin,
ilman raivohon rakenti;
sanovi sanalla tuolla,
lausui tuolla lausehella:
"Ota, tuuli, purtehesi,
ahava, venosehesi
vieä vieretelläksesi
pimeähän Pohjolahan!"
Nousi tuuli tuppurihin,
ilma raivohon rakentui,
otti seppo Ilmarisen
vieä viiletelläksensä
pimeähän Pohjolahan,
summahan Sariolahan.
Siinä seppo Ilmarinen
jopa kulki jotta joutui!
Kulki tuulen tietä myöten,
ahavan ratoa myöten,
yli kuun, alatse päivän,
otavaisten olkapäitse;
päätyi Pohjolan pihalle,
Sariolan saunatielle,
eikä häntä koirat kuullut
eikä haukkujat havainnut.
Louhi, Pohjolan emäntä,
Pohjan akka harvahammas
tuop' on päätyvi pihalle.
Itse ennätti sanoa:
"Mi sinä lienet miehiäsi
ja kuka urohiasi?
Tulit tänne tuulen tietä,
ahavan rekiratoa,
eikä koirat kohti hauku,
villahännät virkkaele!"
Sanoi seppo Ilmarinen:
"En mä tänne tullutkana
kylän koirien kuluiksi,
villahäntien vihoiksi,
näillen ouoillen oville,
veräjille vierahille."
《《《次は201行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
Siitä Pohjolan emäntä
tutkaeli tullehelta:
"Oletko tullut tuntemahan,
kuulemahan, tietämähän
tuota seppo Ilmarista,
takojata taitavinta?
Jo on viikon vuotettuna
sekä kauan kaivattuna
näille Pohjolan perille
uuen sammon laaintahan."
Se on seppo Ilmarinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Lienen tullut tuntemahan
tuon on seppo Ilmarisen,
kun olen itse Ilmarinen,
itse taitava takoja."
Louhi, Pohjolan emäntä,
Pohjan akka harvahammas,
pian pistihe tupahan,
sanovi sanalla tuolla:
"Neityeni nuorempani,
lapseni vakavimpani!
Pane nyt päällesi parasta,
varrellesi valke'inta,
hempe'intä helmoillesi,
ripe'intä rinnoillesi,
kaulallesi kaunihinta,
kukke'inta kulmillesi,
poskesi punottamahan,
näköpääsi näyttämähän!
Jo on seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen,
saanut sammon laaintahan,
kirjokannen kirjantahan."
Tuop' on kaunis Pohjan tytti,
maan kuulu, ve'en valio,
otti vaattehet valitut,
pukehensa puhtahimmat;
viitiseikse, vaatiseikse,
pääsomihin suoritseikse,
vaskipantoihin paneikse,
kultavöihin kummitseikse.
Tuli aitasta tupahan,
kaapsahellen kartanolta
silmistänsä sirkeänä,
korvistansa korkeana,
kaunihina kasvoiltansa,
poskilta punehtivana;
kullat riippui rinnan päällä,
pään päällä hopeat huohti.
Itse Pohjolan emäntä
käytti seppo Ilmarisen
noissa Pohjolan tuvissa,
Sariolan salvoksissa;
siellä syötti syöneheksi,
juotti miehen juoneheksi,
apatti ani hyväksi.
Sai tuosta sanelemahan:
"Ohoh seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen!
Saatatko takoa sammon,
kirjokannen kirjaella
joutsenen kynän nenästä,
maholehmän maitosesta,
ohran pienestä jyvästä,
kesäuuhen untuvasta,
niin saat neion palkastasi,
työstäsi tytön ihanan."
Silloin seppo Ilmarinen
itse tuon sanoiksi virkki:
"Saattanen takoa sammon,
kirjokannen kalkutella
joutsenen kynän nenästä,
maholehmän maitosesta,
ohran pienestä jyvästä,
kesäuuhen untuvasta,
kun olen taivoa takonut,
ilman kantta kalkuttanut
ilman alkusen alutta,
riporihman tehtyisettä."
Läksi sammon laaintahan,
kirjokannen kirjontahan.
Kysyi paikalta pajoa,
kaipasi sepinkaluja:
ei ole paikalla pajoa,
ei pajoa, ei paletta,
ahjoa, alasintana,
vasarata, varttakana!
Silloin seppo Ilmarinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Akatp' on epäelköhöt,
herjat kesken heittäköhöt,
eip' on mies pahempikana,
uros untelompikana!"
Etsi ahjollen alusta,
leveyttä lietsehelle
noilla mailla, mantereilla,
Pohjan peltojen perillä.
Etsi päivän, etsi toisen.
Jo päivänä kolmantena
《《《次は301行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
tuli kirjava kivonen,
vahatukko vastahansa.
Tuohon seppo seisottihe,
takoja tulen rakenti;
päivän laati palkehia,
toisen ahjoa asetti.
Siitä seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen,
tunki ainehet tulehen,
takehensa alle ahjon;
otti orjat lietsomahan,
väkipuolet vääntämähän.
Orjat lietsoi löyhytteli,
väkipuolet väännätteli
kolme päiveä kesäistä
ja kolme kesäistä yötä:
kivet kasvoi kantapäihin,
vahat varvasten sijoille.
Niin päivänä ensimäisnä
itse seppo Ilmarinen
kallistihe katsomahan
ahjonsa alaista puolta,
mitä tullehe tulesta,
selvinnehe valkeasta.
Jousi tungeikse tulesta,
kaasi kulta kuumoksesta,
kaari kulta, pää hopea,
varsi vasken-kirjavainen.
On jousi hyvän näköinen,
vaan onpi pahan tapainen:
joka päivä pään kysyvi,
parahana kaksi päätä.
Itse seppo Ilmarinen
ei tuota kovin ihastu:
kaaren katkaisi kaheksi,
siitä tunkevi tulehen;
laitti orjat lietsomahan,
väkipuolet vääntämähän.
Jop' on päivänä jälestä
itse seppo Ilmarinen
kallistihe katsomahan
ahjonsa alaista puolta:
veno tungeikse tulesta,
punapursi kuumoksesta,
kokat kullan kirjaeltu,
hangat vaskesta valettu.
On veno hyvän näköinen,
ei ole hyvän tapainen:
suotta lähtisi sotahan,
tarpehetta tappelohon.
Se on seppo Ilmarinen
ei ihastu tuotakana:
venon murskaksi murenti,
tunkevi tulisijahan;
laitti orjat lietsomahan,
väkipuolet vääntämähän.
Jo päivänä kolmantena
itse seppo Ilmarinen
kallistihe katsomahan
ahjonsa alaista puolta:
hieho tungeikse tulesta,
sarvi kulta kuumoksesta,
otsassa otavan tähti,
päässä päivän pyöryläinen.
On hieho hyvän näköinen,
ei ole hyvän tapainen:
metsässä makaelevi,
maion maahan kaatelevi.
Se on seppo Ilmarinen
ei ihastu tuotakana:
lehmän leikkeli paloiksi,
siitä tunkevi tulehen;
laitti orjat lietsomahan,
väkipuolet vääntämähän.
Jo päivänä neljäntenä
itse seppo Ilmarinen
kallistihe katsomahan
ahjonsa alaista puolta:
aura tungeikse tulesta,
terä kulta kuumoksesta,
terä kulta, vaski varsi,
hopeata ponnen päässä.
On aura hyvän näköinen,
ei ole hyvän tapainen:
kylän pellot kyntelevi,
vainiot vakoelevi.
Se on seppo Ilmarinen
ei ihastu tuotakana:
auran katkaisi kaheksi,
alle ahjonsa ajavi.
Laittoi tuulet lietsomahan,
väkipuuskat vääntämähän.
Lietsoi tuulet löyhytteli:
itä lietsoi, lietsoi länsi,
etelä enemmän lietsoi,
pohjanen kovin porotti.
Lietsoi päivän, lietsoi toisen,
lietsoi kohta kolmannenki:
tuli tuiski ikkunasta,
säkehet ovesta säykkyi,
《《《次は401行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
tomu nousi taivahalle,
savu pilvihin sakeni.
Se on seppo Ilmarinen
päivän kolmannen perästä
kallistihe katsomahan
ahjonsa alaista puolta:
näki sammon syntyväksi,
kirjokannen kasvavaksi.
Siitä seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen,
takoa taputtelevi,
lyöä lynnähyttelevi.
Takoi sammon taitavasti:
laitahan on jauhomyllyn,
toisehen on suolamyllyn,
rahamyllyn kolmantehen.
Siitä jauhoi uusi sampo,
kirjokansi kiikutteli,
jauhoi purnun puhtehessa:
yhen purnun syötäviä,
toisen jauhoi myötäviä,
kolmannen kotipitoja.
Niin ihastui Pohjan akka;
saattoi sitte sammon suuren
Pohjolan kivimäkehen,
vaaran vaskisen sisähän
yheksän lukon ta'aksi.
Siihen juuret juurrutteli
yheksän sylen syvähän:
juuren juurti maaemähän,
toisen vesiviertehesen,
kolmannen kotimäkehen.
Siitä seppo Ilmarinen
tyttöä anelemahan.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Joko nyt minulle neiti,
kun sai sampo valmihiksi,
kirjokansi kaunihiksi?"
Tuop' on kaunis Pohjan tyttö
itse noin sanoiksi virkki:
"Kukapa tässä toisna vuonna,
kenpä kolmanna kesänä
käkiä kukutteleisi,
lintusia laulattaisi,
jos minä menisin muunne,
saisin, marja, muille maille!
"Jos tämä kana katoisi,
tämä hanhi hairahtaisi,
eksyisi emosen tuoma,
punapuola pois menisi,
kaikkipa käet katoisi,
ilolinnut liikahtaisi
tämän kunnahan kukuilta,
tämän harjun hartehilta.
"Enkä joua ilmankana,
pääse en neitipäiviltäni,
noilta töiltä tehtäviltä,
kesäisiltä kiirehiltä:
marjat on maalla poimimatta,
lahen rannat laulamatta,
astumattani ahoset,
lehot leikin lyömättäni."
Siitä seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen,
alla päin, pahoilla mielin,
kaiken kallella kypärin
jo tuossa ajattelevi,
pitkin päätänsä pitävi,
miten kulkea kotihin,
tulla maille tuttaville
pimeästä Pohjolasta,
summasta Sariolasta.
Sanoi Pohjolan emäntä:
"Ohoh seppo Ilmarinen!
Mit' olet pahoilla mielin,
kaiken kallella kypärin?
Laatisiko mieli mennä
elomaillen entisille?"
Sanoi seppo Ilmarinen:
"Sinne mieleni tekisi
kotihini kuolemahan,
maalleni masenemahan."
Siitä Pohjolan emäntä
syötti miehen, juotti miehen,
istutti perähän purren
melan vaskisen varahan;
virkki tuulen tuulemahan,
pohjasen puhaltamahan.
Siitä seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen,
matkasi omille maille
ylitse meren sinisen.
Kulki päivän, kulki toisen;
päivälläpä kolmannella
jo tuli kotihin seppo,
noille syntymäsijoille.
Kysyi vanha Väinämöinen
Ilmariselta sepolta:
"Veli, seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen!
《《《次は501行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
Joko laait uuen sammon,
kirjokannen kirjaelit?"
Sanoi seppo Ilmarinen,
itse laatija pakisi:
"Jopa jauhoi uusi sampo,
kirjokansi kiikutteli,
jauhoi purnun puhtehessa:
yhen purnun syötäviä,
toisen jauhoi myötäviä,
kolmannen pi'eltäviä."

〜〜
《Yhdestoista runo》  第11詩  ☆次回紹介予定☆
〜〜


[以下は上記の翻訳。翻訳にはアプリ「DeepL」を使用。]

〜〜
第10詩 ☆今回の紹介☆ 《 line count:全510行 》←空白行を含む。タイトル行は除く。タイトル行直下の空白行は除く。
〜〜

《《《次は001行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
堅実なヴェイナモイネン老人は
は茶色の奴隷を連れて行った、
仔馬に馬具をつけ
茶色のトナカイを彼の前に乗せた;
そして、自分もそりに乗った、
トナカイの死骸のところへ行った。
彼は鞭でかぎ針を数えた、
ビーズのガードルで;
かぎ針は走り、旅は行われた、
そりは転がり、道は短くなった、
白樺をまとった足はぶつけられた、
そしてその小道具はローワンであった。
Ajavi karettelevi.
彼は沼地を走り、土地を走った、
彼は幽霊のような鋤を走らせた。
彼は一日過ぎ、また一日過ぎた、
三日目には
彼は長い橋の端にやって来た、
カレワラのケルンへ、
オスモの畑の小さな畑に。
そこで彼はそれを言葉にした、
そして、自分でそれを宣言し、それを詰め込んだ:
「食らえ、狼よ、夢見る者よ、
殺す、病気、ラップランド人!
もう家に帰れないと言った
生きている目はもうない
"汝の空気のような時代に二度と会うことはない "と言って。
金のように白い月
このヴァイノルカの並木道に
"カレワラのカッコウに"
あの古いヴァイナモイネンから
歌った、歌った、歌った:
モミの木の花を歌った、
花のような歌、黄金の歌
樅の木の花を歌い、花の歌を歌い、黄金の歌を歌った、
そして雲を持ち上げた、
葉を宙に広げ
空に散った。
歌え、歌え、歌え:
歌え、歌え、歌え。
金色の祭壇の薔薇に
八重の梢に歌った。
宙を歌う歌を歌った。
黄金の故郷に向かって
下へ下へと、悪い心で
兜を傾けて
彼がセッポ・イルマリネンだった頃
年老いた贋作者
彼の救済者となることを約束した、
自分の頭の引き金
暗い北の大地で、
...サリオラの和...
ジョップ'は、オスモの新しい畑の端に
オスモの新しい畑の終わりに。
そこからヴェイナモイネン老人は
死骸から頭を上げた:
納屋からバーンという音、
石炭の穴からあられが
頑丈な老ヴァイナモイネンは
ヴェイナモイネンは自ら鍛冶場を刺した。
セッポ・イルマリネンだ:
手をたたいて
セッポ・イルマリネンが言った:
"ああ、ヴェイナモイネン爺さん!
一週間もどこにいたんだ、
一週間もどこにいたんだ?
ヴェイナモイネン老人は、こう言った。
を言葉にした:
"一週間もどこにいたんだ?
暗い北の大地で
暗い北の大地で
サリオラで、
ラップランド・ラップスの上を滑ってきた、
賢者たちの道を
セッポ・イルマリネンについて
それは君の名前だ:
「ヴェイナモイネンよ、
古きドルイドよ!
汝は旅から何を発し
汝は旅から何を語るのか?
ヴェイナモイネンよ:
"私は口ずさむことがある:
"おんぷ "は北の国の女性、
"寒い村の小さな女の子
求婚者を相手にしない、
彼女は男の親切を好まない。
北の半分の土地に感謝、
彼女は韓国人だから
月が四隅から輝いていた
胸から日が昇り
肩にはオタバ、
背中には七芒星。
「あなた、セッポ・イルマリネン、
老いの鍛冶屋、
彼女を連れて来い、
そして出納係の頭を見よ!
苔を鍛える準備ができたら、
ブックカバーのレタリングで
汝の賃金の一ネオンを得るであろう、
汝の仕事のために、可愛い娘よ。"
《《《次は101行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
セッポ・イルマリネンが言った:
「ああ、ヴァイナメーネン!
あなたは私に約束しましたか?
「北極の闇を私に約束したのですか?
汝自身の頭となることを、
汝自身を贖うことを?
あなたの長い人生の中では
金のように白い月よ。
北の鳩のところへ行け、
サリオラの広間へ、
...男たちの食べる場所へ、
...男たちの食べる場所へ、男たちの沈む場所へ。
ヴェイナモイネン老人はこう言った。
ヴェイナモイネン自身が言葉にした:
「奇妙なことがまだある:
六花の花がある、
花のようなスズメ、金のようなスズメ、金のようなスズメが
オスモの野に、オスモの野に、オスモの野に、オスモの野に;
木の枝の上の茂みは、ひれ伏していた、
樫は枝の上に立っていた。
セッポ・イルマリネンが言った:
「信じられない、
私は見に行かなかった、
「この目で見よう
ヴァイナモイネンは言った:
「私の言うことが信じられないのなら、
本当か嘘か、
本当か嘘か。
行って見よう。
あのモミの木の花首を見に、
ヴァイナモイネン爺さん
もう一人はセッポ・イルマリネン。
そして、彼らがそこに着くと
オスモの野原で
セッポが近くに立っていた、
新しいモミの木に取り憑かれていた、
その枝がぶら下がっていた、
モミの木の枝が。
年老いたヴァイナモイネンがいた。
ヴェイナモイネン老人はこう言った:
「さあ、セッポよ、
さあ、私の小さなセッポよ、月を取りに立ち上がりなさい、
オクターブを取るために
金色の尾をしたモミの木から
そこから、セッポ・イルマリネンは
木に登った、
天まで登った、
彼は月を取りに行った、
黄金色のモミの木から
金色のモミの木から
漆頭の獣は言った、
漆頭の獣は言った:
「なんて愚かな男だ、
「男らしい車の男よ!
汝、奇怪な者よ、我が枝によみがえれ、
「我が子よ、我が頭よ。

"私は愚か者だ!"
老ヴァイナモイネンは
鼻歌を歌いながら
風の汽笛に合わせて歌った、
そして、その空気を彼は激しく愛した;
そしてあそこで一言、
"風よ、お前のパーテを取れ:
「風よ、お前のパルテシを取れ、
虫よ、虫よ、虫よ、虫よ、虫よ、虫よ、虫よ、虫よ、虫よ、虫よ、虫よ。

暗い北!"
風は吹き降ろしの中で立ち上がった、
空気は怒りに満ちていた、
セッポ・イルマリネンは
狼のマントを着て
暗い北極へ
サリオラへ、サリオラへ、サリオラへ。
セッポ・イルマリネンは
そうせざるを得なかった!
彼は風の道を行った、
クズリの道を、
月を越え、日を越え
オタバの肩の上を;
そして北の中庭にやってきた、
サリオラのサウナガーデンへ、
犬たちは彼の声を聞かなかった。
吠え声も彼を見なかった。
ポヒョラの女主人、ルーヒー、
ポーヤ族の牝犬で、歯が少なく
"一房の火が庭に入ってきた。
と言う暇があった:
「汝は汝の男達にとって何であるか?
そしてお前の雄は誰だ?
汝は風の道を通ってここに来た、
...荷馬車の荷馬車だ、
犬はあなたに吠えない、
毛糸のしっぽも編まない!"
セッポ・イルマリネンは言った:
「ここに来たのは
「村の犬の費用になるために来たんじゃない。
「ウーパールーパーの災いになるために来たんじゃない。
「村人の犬になるために来たのでも、村人の娼婦になるために来たのでもない。
"よそ者の門へ"
《《《次は201行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
北の女主人から
の女主人から
"あなたは知るようになった、
セッポ・イルマリスという
セッポ・イルマリスという
ご存知ですか?
もう一週間も前に
長い間
この北の地に
新しい苔のために"
セッポ・イルマリネンが
セッポ・イルマリネンだ:
"私は知っている
それはセッポ・イルマリネンだ、
私もイルマリネンだ、
私も腕のいい鍛冶屋です」。
ルーヒー、北の女主人、
北の雌犬、歯が少ない、
すぐに鞘に収まる、
一言で言えば、そこに:
"わが末の乙女よ、
私の子供たちよ、私の最も真面目な子たちよ!
さあ、最良のものを身に着けなさい、
汝の袖には白を、
汝のスカートの裾を染めよ、
汝の胸に熟れ、
汝の首、汝の首、汝の首、汝の首、汝の首、汝の首、
汝の眉に花を咲かせよ、
汝の頬を赤らめよ、
汝の顔を見せよ!
すでにセッポ・イルマリネンである、
そして老年の贋作者、
彼の血管には苔が生えている、
"そして本の表紙"
彼女は北の美女、
"土地の名声、海の栄光、
彼女は好きな服を選んだ、
"一番きれいなドレスを着て
"彼女は服を着た 彼女は服を着た
...メインルームへ..、
...真鍮のコートを着て..、
そして金のガードル、金のガードル、金のガードル、金のガードル、金のガードル、金のガードル、金のガードル、金のガードル、金のガードル、金のガードル。
納屋から屋敷に出てきた、
そして屋敷から
目を輝かせて
その耳は高く
"美しい顔で
頬を紅潮させていた;
彼女の胸には黄金がぶら下がり
彼女の胸には金が垂れ下がり、頭には銀がはためいた。
北の淑女は
セッポ・イルマリネンのものを着ていた。
北の住居で
サリオラサルボで
彼女はそこで食事をした、
彼女は男の酒を飲んだ、
アパタイトを食べた
そういうことだ:
「セッポ・イルマリネンよ、
彼は丘のように古い!
カエルを鍛えられるか、
本の表紙の文字で。
白鳥のペンの鼻から、
マホガニーの乳から
小さな麦の粒から
夏の雌羊の羽毛、
そして汝は汝の賃金のネイオンを得るであろう、
汝の働きは汝を美しい乙女にするであろう」。
そしてセッポ・イルマリネンは
セッポ・イルマリネンはこう言った:
「苔を鍛えよう、
"ガラガラの本の表紙を作ろう。
白鳥のペンの鼻から、
白鳥の口の乳から、
大麦の穀物から
夏の雌羊の羽毛から、
私は空を鍛えた、
私は切り株なしでガラガラと音を立てた。
始まりの始まりもなく、
"私は振り子の花輪を作った"
後は苔の如し、
...ブックカバーの刺繍...
籐の場所を尋ねた、
彼は鍛冶屋の石を必要とした:
その場所には鍛冶場がない、
鍛冶屋がない、鍛冶屋がない、鍛冶屋がない、
いやいやいやいやいやいやいやいやいやいやいや
ハンマリング、ハンマリング、ハンマリング、ハンマリング、ハンマリング!
そしてセッポ・イルマリネンは
がかぎ針編みをした:
"Akatp "は不信心者だ、
...中傷の中にいるのは彼らだ、
彼より悪い男はいない、
"雄は寝坊助だ!"
アジョレの始まりを見つけよ、
# ♪汚泥のために広い空間を作るために
その土地と大陸に
北の原野の果てに。
一日探し、また一日探す。
三日目に
《《《次は301行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
色とりどりの石になった、
蝋人形となって彼を迎えた。
セッポはそこに立っていた、
暖炉に火を焚いた;
一日は梁を作り
もう一人はストーブをセットした。
だからセッポ・イルマリネン、
昔の鍛冶屋、
材料を火に押し込んだ、
ストーブの下の鍛冶場で
そして、奴隷たちを火に連れて行った、
狂人たちをねじ伏せるために。
奴隷たちは悪臭をかき立てた、
狂人たちはひねった。
夏の三つの頭
そして三つの夏の夜
石は踵に成長し
石は踵に、蝋はつま先に。
最初の日
セッポ・イルマリネンは
岩を見た。
彼の尻の下側、
火の中から
そして、真っ白になった。
弓は火から刺さった、
あなたの黄金は熱から、
弓は金、頭は銀、
茎は真鍮と青銅。
弓は見栄えの良い弓だ、
しかし、まるで悪い弓のようだ:
毎日、私は頭を尋ねる、
同時に2つの頭を。
セッポ・イルマリネン自身も
セッポ・イルマリネン自身はあまり気に入っていない:
アーチを2つに切った、
アーチを二つに切って、そこから押し込んだ;
彼は奴隷に火を焚かせた、
狂人どもに捻じ曲げさせた。
ヨップ」は忌まわしき日
セッポ・イルマリネン自身が
愛する者を見るために。
彼の尻の下側:
火からヴェノ・トゥンゲイセ、
赤いキツネは暑さから、
金で刺繍されたコーク、
マントは真鍮製。
ヴェノは格好いい、
善人には見えない:
戦場へ
戦場へ。
セッポ・イルマリネンだ。
彼はそれを好まない:
金星を粉々に砕いた
彼は燃える男だ、獰猛な男だ;
彼は奴隷に火をつけた、
狂人たちをねじ伏せるために。
そして三日目
セッポ・イルマリネン自身が
カルバリーを見るために
彼の尻の下側
雌牛は火にくべられた、
角は熱で金色に輝く、
額には光の星、
その額には光の星、その頭には一日のつむじ風。
その雌牛は美貌の雌牛である、
善良な人間とは違う:
森の中に横たわっている、
林の中に横たわり、土の中に横たわり、土の中に横たわり、土の中に横たわり、土の中に横たわり、土の中に横たわり、土の中に横たわり、土の中に横たわり、土の中に横たわり。
セッポ・イルマリネン
その鶏は好きではない
牛を切り刻み
そこから火の中に刺した;
彼は奴隷を火の中に入れた、
狂人をねじ伏せるために。
そして4日目。
セッポ・イルマリネン自身が
愛する者を見るために
彼の尻の下側を
火からオーラtungeikse、
刃は熱から金、
金の刃、真鍮のハンマー、
樽の先には銀。
鋤は格好いい、
良いものとは違う:
村の畑は刈り取られる、
村の畑は刈り取られ、鋤は見張られる。
それはセッポ・イルマリネン
彼はそれを好まない
鋤が二つに切れた
彼は鋤を下敷きにした。
彼は風を巻き起こした、
突風を巻き起こした。
彼は風を臭くした:
東はかき乱し、西はかき乱した、
南はさらに激しくなった、
地は熱くなった。
北の風、西の風、西の風、西の風、西の風、
そしてやがて第三の風が吹いた:
窓から火の手が上がった、
ドアからはサシバが鳴いていた、
《《《次は401行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
砂塵が空に舞い上がり、煙が雲に舞い上がった、
煙が雲に立ち込めた。
セッポ・イルマリネンだ
日目より
眺める岩場
岩場の下側を眺めた:
苔が生まれるのを見た、
本の表紙が成長するのを見た。
だからセッポ・イルマリネン、
年老いた鍛冶屋、
鍛冶場で手を叩き
叩き、突進した。
彼は巧みに苔を編んだ:
製粉機を作っている、
反対側には塩挽き
そして三つ目には金臼を作った。
そこから新しいシャンプーが挽かれた、
本の表紙が揺れた、
そして、それをブッシェルで挽いた:
1つの壷の食物が
もうひとつは、もうひとつを挽き、もうひとつを洩らす、

こうして北の雌犬は恋に落ちた;
そして彼女は大きな苔を
北の岩山に、
小人の真鍮の中に
八つの錠の錠のために。
そこに根を張り
八尋の深みにまで:
大地に根を張り
もうひとつは水、
3つ目は家の根に。
セッポ・イルマリネン
女の子におねだりするために。
かぎ針編みの言葉、それが君の名前だ:
「お嬢さん、私のために、
彼女がシャンプーを用意したら、
"彼女が本の表紙を美しくしたら?"
彼女は北から来た可愛い女の子
彼女自身がそう言った
"ここにいるのは誰?
三年目の夏に
「二年目の夏に誰が?
誰が鳥を歌うだろう?
もし私が他の土地に行くとしたら、
私は、私のベリーは、他の土地に行くだろう!
「もしこの鶏がいなくなるなら
このガチョウはサメになる、
もし私が雌豚なら、道を踏み外すだろう、
赤毛は消えてしまう、
すべての手が消えるだろう、
楽園の鳥は動くだろう
この輝ける夜の
この尾根の肩から。
"そして私は風来坊にはならない、
私は乙女の日々から自由にはならない、
これらの仕事から、
夏の慌ただしさから:
ベリーは摘まれずに田舎にある、
湾の岸辺は歌わない、
私は無精ひげを踏まない、
私が遊んだ葉を。
セッポ・イルマリネンより
老いの贋作者
顔をしかめて、下を向いた、
ヘルメットをかぶって
その瞬間、すでに彼は思った、
...頭を抱えて..、
家に帰る方法を、
暗い北の大地から
暗い北から、
サリオラから。
北の女性は言った:
「セッポ・イルマリネンよ!
セッポ・イルマリネンよ、
ヘルメットをかぶって。
どうしたの?
昔の暮らしに戻りたいの?
セッポ・イルマリネンは言った:
「私はそこに行きたい
私の故郷へ、私の死へ、
悲しみに暮れる祖国へ。
こうして北の女性は
男に餌をやり、水をやった、
"彼女は彼を座らせて尻を噛んだ
"彼女は彼を座らせて尻を噛んだ
彼女は風を吹かせた、
そして彼女は風を吹かせた。
だからセッポ・イルマリネン、
昔の贋作者、
青い海を越えて
青い海を越えて。
彼は一日を過ごし、また一日を過ごした;
日目も、3日目も
セッポはすでに故郷に帰っていた、
あの生まれ故郷へ。
年老いたヴァイナモイネンは、イルマリスの鍛冶屋に尋ねた。
イルマリスの鍛冶屋に:
「兄さん、セッポ・イルマリネン、
古い、古い、古い鍛冶場
《《《次は501行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
新しい苔を作ったか、
ブックカバーに刺繍をしたのか?
とセッポ・イルマリネンは言った、
著者自身が詰め寄った:
「新しいシャンプーも挽いたよ、
ブックカバーが揺れた、
ブッシェルの茂みで挽いた:
一つは食用、
もう一つは、食用を粉砕する、
そして第三は、食べること。"

〜〜
第11詩  ☆この続きは下記〈リンク①〉で紹介☆
〜〜


〈リンク①〉
【叙事詩】『カレワラ』その11「第11詩」


〈リンク②〉
【叙事詩】『カレワラ』一覧のはじまり





〈リンク③〉
【ラジオ生活:名曲スケッチ「トゥオネラの白鳥」】



この記事が気に入ったらサポートをしてみませんか?