見出し画像

【叙事詩】『カレワラ』その2「第2詩」

『カレワラ』(フィンランド版)
 Kalevala by Elias Lönnrot
出所 URL> https://www.gutenberg.org/ebooks/7000
 上記URL内、Download HTML(zip)を使用。
ちなみに、英語版のURL> https://www.gutenberg.org/ebooks/5186

〜〜『カレワラ』その1
《Ensimmäinen runo》最初の詩
〜〜
〜〜『カレワラ』その2
《Toinen runo》第2詩    ☆今回の紹介☆  《 line count:378行 》
〜〜
〜〜
Toinen runo
〜〜  

《《《次は001行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
Nousi siitä Väinämöinen
jalan kahen kankahalle
saarehen selällisehen,
manterehen puuttomahan.
Viipyi siitä vuotta monta,
aina eellehen eleli
saaressa sanattomassa,
manteressa puuttomassa.
Arvelee, ajattelevi,
pitkin päätänsä pitävi:
kenpä maita kylvämähän,
toukoja tihittämähän?
Pellervoinen, pellon poika,
Sampsa poika pikkarainen,
sep' on maita kylvämähän,
toukoja tihittämähän!
Kylvi maita kyyhätteli,
kylvi maita, kylvi soita,
kylvi auhtoja ahoja,
panettavi paasikoita.
Mäet kylvi männiköiksi,
kummut kylvi kuusikoiksi,
kankahat kanervikoiksi,
notkot nuoriksi vesoiksi.
Noromaille koivut kylvi,
lepät maille leyhke'ille,
tuomet kylvi tuorehille,
raiat maille raikkahille,
pihlajat pyhille maille,
pajut maille paisuville,
katajat karuille maille,
tammet virran vieremille.
Läksi puut ylenemähän,
vesat nuoret nousemahan.
Kasvoi kuuset kukkalatvat,
lautui lakkapäät petäjät.
Nousi koivupuut noroilla,
lepät mailla leyhke'illä,
tuomet mailla tuorehilla,
katajat karuilla mailla,
katajahan kaunis marja,
tuomehen hyvä he'elmä.
Vaka vanha Väinämöinen
kävi tuota katsomahan
Sampsan siemenen aloa,
Pellervoisen kylvämiä.
Näki puut ylenneheksi,
vesat nuoret nousneheksi;
yks' on tammi taimimatta,
juurtumatta puu Jumalan.
Heitti herjan valloillensa,
olevillen onnillensa;
vuotti vielä yötä kolme,
saman verran päiviäki.
Kävi siitä katsomahan
viikon päästä viimeistäki:
ei ole tammi kasvanunna,
juurtununna puu Jumalan.
Niin näkevi neljä neittä,
viisi veen on morsianta.
Ne oli nurmen niitännässä,
kastekorren katkonnassa
nenässä utuisen niemen,
päässä saaren terhenisen;
mink' on niitti, sen haravoi,
kaikki karhille veteli.
Tulipa merestä Tursas,
uros aalloista yleni.
Tunki heinäset tulehen,
ilmivalkean väkehen;
ne kaikki poroksi poltti,
kypeniksi kyyetteli.
Tuli tuhkia läjänen,
koko kuivia poroja.
Saip' on siihen lemmen lehti,
lemmen lehti, tammen terho,
josta kasvoi kaunis taimi,
yleni vihanta virpi;
nousi maasta mansikkaisna,
kasvoi kaksihaarukkaisna.
Ojenteli oksiansa,
levitteli lehviänsä.
Latva täytti taivahalle,
lehvät ilmoille levisi:
piätti pilvet juoksemasta,
hattarat hasertamasta,
päivän peitti paistamasta,
kuuhuen kumottamasta.
Silloin vanha Väinämöinen
arvelee, ajattelevi:
oisko tammen taittajata,
puun sorean sortajata?
Ikävä inehmon olla,
kamala kalojen uia
ilman päivän paistamatta,
kuuhuen kumottamatta.
Ei ole sitä urosta
eikä miestä urheata,
joka taisi tammen kaata,
satalatvan langettoa.
《《《次は101行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
Siitä vanha Väinämöinen
itse tuon sanoiksi virkki:
"Kave äiti, kantajani,
luonnotar, ylentäjäni!
Laitapa ve'en väkeä
- veessä on väkeä paljo -
tämä tammi taittamahan,
puu paha hävittämähän
eestä päivän paistavaisen,
tieltä kuun kumottavaisen!"
Nousipa merestä miesi,
uros aallosta yleni.
Ei tuo ollut suuren suuri
eikä aivan pienen pieni:
miehen peukalon pituinen,
vaimon vaaksan korkeuinen.
Vaski- oli hattu hartioilla,
vaskisaappahat jalassa,
vaskikintahat käessä,
vaskikirjat kintahissa,
vaskivyöhyt vyölle vyötty,
vaskikirves vyön takana:
varsi peukalon pituinen,
terä kynnen korkeuinen.
Vaka vanha Väinämöinen
arvelee, ajattelevi:
on miesi näkemiänsä,
uros silmänluontiansa,
pystyn peukalon pituinen,
härän kynnen korkunainen!
Siitä tuon sanoiksi virkki,
itse lausui, noin nimesi:
"Mi sinä olet miehiäsi,
ku, kurja, urohiasi?
Vähän kuollutta parempi,
katonutta kaunihimpi!"
Sanoi pikku mies merestä,
uros aallon vastaeli:
"Olen mie mokoma miesi,
uros pieni, veen väkeä.
Tulin tammen taittamahan,
puun murskan murentamahan."
Vaka vanha Väinämöinen
itse tuon sanoiksi virkki:
"Ei liene sinua luotu,
eipä luotu eikä suotu
ison tammen taittajaksi,
puun kamalan kaatajaksi."
Sai toki sanoneheksi;
katsahtavi vielä kerran:
näki miehen muuttunehen,
uuistunehen urohon!
Jalka maassa teutaroivi,
päähyt pilviä pitävi;
parta on eessä polven päällä,
hivus kannoilla takana;
syltä oli silmien välitse,
syltä housut lahkehesta,
puoltatoista polven päästä,
kahta kaation rajasta.
Hivelevi kirvestänsä,
tahkaisi tasatereä
kuutehen kovasimehen,
seitsemähän sieran päähän.
Astua lykyttelevi,
käyä kulleroittelevi
lave'illa lahkehilla,
leve'illä liehuimilla.
Astui kerran keikahutti
hienoiselle hietikolle,
astui toisen torkahutti
maalle maksankarvaiselle,
kolmannenki koikahutti
juurelle tulisen tammen.
Iski puuta kirvehellä,
tarpaisi tasaterällä.
Iski kerran, iski toisen,
kohta kolmannen yritti;
tuli tuiski kirvehestä,
panu tammesta pakeni:
tahtoi tammi kallistua,
lysmyä rutimoraita.
Niin kerralla kolmannella
jopa taisi tammen kaata,
ruhtoa rutimoraian,
satalatvan lasketella.
Tyven työnnytti itähän,
latvan laski luotehesen,
lehvät suurehen suvehen,
oksat puolin pohjosehen.
Kenpä siitä oksan otti,
se otti ikuisen onnen;
kenpä siitä latvan taittoi,
se taittoi ikuisen taian;
kenpä lehvän leikkaeli,
se leikkoi ikuisen lemmen.
Mi oli lastuja pirannut,
pälähellyt pälkäreitä
selvälle meren selälle,
lake'ille lainehille,
《《《次は201行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
noita tuuli tuuitteli,
meren läikkä läikytteli
venosina veen selällä,
laivasina lainehilla.
Kantoi tuuli Pohjolahan.
Pohjan piika pikkarainen
huntujahan huuhtelevi,
virutteli vaattehia
rannalla vesikivellä
pitkän niemyen nenässä.
Näki lastun lainehilla;
tuon kokosi konttihinsa,
kantoi kontilla kotihin,
pitkäkielellä piha'an,
tehä noian nuoliansa,
ampujan asehiansa.
Kun oli tammi taittununna,
kaatununna puu katala,
pääsi päivät paistamahan,
pääsi kuut kumottamahan,
pilvet pitkin juoksemahan,
taivon kaaret kaartamahan
nenähän utuisen niemen,
päähän saaren terhenisen.
Siit' alkoi salot silota,
metsät mielin kasvaella,
lehti puuhun, ruoho maahan,
linnut puuhun laulamahan,
rastahat iloitsemahan,
käki päällä kukkumahan.
Kasvoi maahan marjanvarret,
kukat kultaiset keolle;
ruohot kasvoi kaikenlaiset,
monenmuotoiset sikesi.
Ohra on yksin nousematta,
touko kallis kasvamatta.
Siitä vanha Väinämöinen
astuvi, ajattelevi
rannalla selän sinisen,
ve'en vankan vieremillä.
Löyti kuusia jyviä,
seitsemiä siemeniä
rannalta merelliseltä,
hienoiselta hietiköltä;
kätki nää'än nahkasehen,
koipehen kesäoravan.
Läksi maata kylvämähän,
siementä sirottamahan
vierehen Kalevan kaivon,
Osmon pellon penkerehen.
Tirskuipa tiainen puusta:
"Eipä nouse Osmon ohra,
ei kasva Kalevan kaura
ilman maan alistamatta,
ilman kasken kaatamatta,
tuon tulella polttamatta."
Vaka vanha Väinämöinen
teetti kirvehen terävän.
Siitä kaatoi kasken suuren,
mahottoman maan alisti.
Kaikki sorti puut soreat;
yhen jätti koivahaisen
lintujen leposijaksi,
käkösen kukuntapuuksi.
Lenti kokko halki taivon,
lintunen ylitse ilman.
Tuli tuota katsomahan:
"Miksipä on tuo jätetty
koivahainen kaatamatta,
puu sorea sortamatta?"
Sanoi vanha Väinämöinen:
"Siksipä on tuo jätetty:
lintujen lepeämiksi,
kokon ilman istumiksi."
Sanoi kokko, ilman lintu:
"Hyvinpä sinäki laait:
heitit koivun kasvamahan,
puun sorean seisomahan
linnuille lepeämiksi,
itselleni istumiksi."
Tulta iski ilman lintu,
valahutti valkeaista.
Pohjaistuuli kasken poltti,
koillinen kovin porotti:
poltti kaikki puut poroksi,
kypeniksi kyyetteli.
Siitä vanha Väinämöinen
otti kuusia jyviä,
seitsemiä siemeniä
yhen nää'än nahkasesta,
koivesta kesäoravan,
kesäkärpän kämmenestä.
Läksi maata kylvämähän,
siementä sirottamahan.
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Minä kylvän kyyhättelen
Luojan sormien lomitse,
käen kautta kaikkivallan
tälle maalle kasvavalle,
ahollen ylenevälle.
《《《次は301行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
"Akka manteren-alainen,
mannun eukko, maan emäntä!
Pane nyt turve tunkemahan,
maa väkevä vääntämähän!
Eip' on maa väkeä puutu
sinä ilmoisna ikänä,
kun lie armo antajista,
lupa luonnon tyttäristä.
"Nouse, maa, makoamasta,
Luojan nurmi, nukkumasta!
Pane korret korttumahan
sekä varret varttumahan!
Tuhansin neniä nosta,
saoin haaroja hajota
kynnöstäni, kylvöstäni,
varsin vaivani näöstä!
"Oi Ukko, ylijumala
tahi taatto taivahinen,
vallan pilvissä pitäjä,
hattarojen hallitsija!
Piä pilvissä keräjät,
sekehissä neuvot selvät!
Iätä iästä pilvi,
nosta lonka luotehesta,
toiset lännestä lähetä,
etelästä ennättele!
Vihmo vettä taivosesta,
mettä pilvistä pirota
orahille nouseville,
touoille tohiseville!"
Tuo Ukko, ylijumala,
taatto taivon valtiainen,
piti pilvissä keräjät,
sekehissä neuvot selvät.
Iätti iästä pilven,
nosti longan luotehesta,
toisen lännestä lähetti,
etelästä ennätteli;
syrjin yhtehen sysäsi,
lomituksin loukahutti.
Vihmoi vettä taivosesta,
mettä pilvistä pirotti
orahille kasvaville,
touoille tohiseville.
Nousipa oras okinen,
kannonkarvainen yleni
maasta pellon pehmeästä,
Väinämöisen raatamasta.
Jopa tuosta toisna päänä,
kahen, kolmen yön perästä,
viikon päästä viimeistäki
vaka vanha Väinämöinen
kävi tuota katsomahan
kyntöänsä, kylvöänsä,
varsin vaivansa näköä:
kasvoi ohra mieltä myöten,
tähkät kuuella taholla,
korret kolmisolmuisena.
Siinä vanha Väinämöinen
katseleikse, käänteleikse.
Niin tuli kevätkäkönen,
näki koivun kasvavaksi:
"Miksipä on tuo jätetty
koivahainen kaatamatta?"
Sanoi vanha Väinämöinen:
"Siksipä on tuo jätetty
koivahainen kasvamahan:
sinulle kukuntapuuksi.
Siinä kukkuos, käkönen,
helkyttele, hietarinta,
hoiloa, hopearinta,
tinarinta, riukuttele!
Kuku illoin, kuku aamuin,
kerran keskipäivälläki,
ihanoiksi ilmojani,
mieluisiksi metsiäni,
rahaisiksi rantojani,
viljaisiksi vieriäni!"

〜〜
Kolmas runo :「第3詩」    ☆次回紹介予定☆
〜〜

[以下は上記の翻訳。翻訳にはアプリ「DeepL」を使用。]

〜〜
第2詩
〜〜

《《《次は001行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
その中からヴェイナモイネンが現れた。
二本の足で、二本の切り株の上に
島の揺りかごへ
本土へと向かった。
彼はそこに何年も留まった、
最後まで
島では一言も話さず
本土にはいない。
推測、思考、
そして頭を抱えた:
誰が大地に種をまくのか、
誰が土を蒔くのか、誰が毛虫を蒔くのか。
土の塊、畑の少年、
哀れな少年、サンプサ、
大地に種をまくのは彼だ、
毛虫をまく人だ!
大地を蒔いた、大地を蒔いた、大地を蒔いた、大地を蒔いた、
大地を蒔き、沼地を蒔いた、
彼は畑に種を蒔き、畑に種を蒔き、畑に種を蒔いた、
い草を植えられた。
丘に松を蒔かれた、
塚をトウヒに蒔かれ
ヒースをヒースに、
窪地には若い水を。
白樺には白樺を蒔かれた、
灌木は野原に、沼地に、
茨は新しい葉のために蒔いた、
灌木は裸地に、
灌木は聖なる地に、
柳は茂る野原に、
ジュニパーは不毛の地に、
樫は川辺に。
木々を高く育てよ、
そして若い水が湧き出る。
トウヒは花を咲かせるために成長した、
漆頭の甲虫が。
樺の木は谷に聳え立ち
野には蝶が舞い
瑞々しい草の上には沼があった、
不毛の野にはビャクシンが、
ビャクシンは美しい実をつける、
美しい茂み。
頑丈な年老いたヴァイナモイネンは
それを見に来た
サンプサの種を
ペレルヴォイスによって蒔かれた
彼は木々の盛りを見た、
若い水が湧き出るのを見た;
一本の樫は植えられていない、
神の木は根がない。
彼は自分の領地を中傷した、
自分の財産を偽った;
そして三晩血を流した、
その日もそうであった。
かれは凡てのことに就いて
一週間後:
樫は成長していなかった、
神の木は根を下ろしていた。
そこで4人の乙女が見た、
5人が花嫁だった。
彼らは草原にいた、
洗礼盤を切り倒し
荒野の鼻で
島の果てで
そして草原、熊手、
草原も、熊手も、すべて熊に引き寄せられた。
海からコッドがやってきた、
波から雄がやってきた。
彼は干し草を火の中に押し込んだ、
その力で空気を白くした;
そしてそれらをすべて燃やして燃やした、
シチューにした。
そこに灰の山ができた、
乾いたトナカイが丸ごと。
サイップ」は愛の葉、
愛の葉、樫の葉、
そこから美しい苗木が育った、
そして怒れる処女の怒りが育った;
そして地面からイチゴの茂みが生えた、
二本の枝が伸びた。
枝を伸ばし
その葉を広げた。
ラスは空を満たした、
葉は空中に広がった:
雲が流れないように、
帽子をかぶったキャンディ・フロスから
太陽が輝くのを隠し
そして月は垂れ下がった。
そしてヴァイナメーネン老人は
考える、考える、考える:
樫の木だったら
「樫の木、樫の木、樹皮、樹皮?
人間になるのは気の毒だ、
魚が一日も焼かずに泳ぐのは
一日も焼かずに、
...月の欠けもなく。
男はいない
勇敢な男もいない、
樫を倒したこともない
...ファソムのファソムのファソムの...
《《《次は101行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
ヴェイナモイネンについて
を言葉にした:
「親愛なる母、私の運び手、
わが母よ、わが担い手よ、わが主人よ、わが支持者よ!
- 水面は人々で溢れ...
...この樫を曲げよ、
悪の木は破壊する
日の焼けるところから
月の欠けゆく道から!"
私の男を海から浮上させよ、
波から雄が上がった。
それは大いなる大いなるものでもなく
小さくもなかった:
男の親指の長さ、
女の腰の高さ。
肩に帽子を載せた子牛、
足には銅のブーツ、
手には銅の帽子、
...ミトンには銅の本..、
...真鍮のベルト..、
ベルトの後ろには銅の斧
腕は親指の長さ、
指の爪ほどの高さの刃。
年老いたヴァイナモイネンは、こう考える。
考える、考える、考える:
私の男は私が見た男だ、
私の男は私が見た男だ、
親指の長さ
私の親指の長さ、牛の爪の高さ!
そこで彼はそれを言葉にした、
汝は汝の部下の一人である:
「汝は部下の一人である、
...だが、哀れなことに、お前の男らしさは?
死人より少しましだ
...兵士よりも美しい!"
海の小男は言った、
波の男は答えた:
「私は私自身の男だ、
私は海の男、小さな男、水の男だ。
樫の木を鍛えに来た、
木を壊しに来たのだ"
頑丈な老ヴァイナメーネンは、こう言った。
ヴェイナモイネンはこう言った:
「あなたは作られたのではない、
作られたのでもなく、与えられたのでもない。
大いなる樫を鍛えるために、
恐ろしい木を切り倒すために。
もちろん、そう言われた;
彼はもう一度見た:
そして男が変わったのを見た、
新しい男、新しい男!
地面を踏む彼の足は灰になっていた、
頭は雲の中;
ひげはひざの上に、
そのひげはひざの上に、そのひづめは後ろのかかとにあった;
彼の顔は目の間にあった、
彼の顔は目の間にあり、彼のズボンは股のそばにあった、
膝と半
カチオンの境目に2本。
斧を撫でた、
平らな大地を踏みしめ
6つの硬いつま先に、
腿の頭に7つ。
彼は歩みを遅らせた、
雄牛の目に向かうために。
鞭打たれた宗派と
炎と炎と炎と
彼は一度、荷馬車を踏んだ。
砂のヒースで
そして、もう一人の踏み台を踏んだ。
肝の毛の土地で、
三度目は蛾のところへ行った。
燃えるような樫の木のふもとで。
彼は斧で木を打った、
彼は平らな刃で叩いた。
彼は一度叩き、二度叩いた、
やがて三度目を試みた;
そして斧は灼熱の炎を出した、
ウサギは樫の木から逃げ出した:
樫は倒れようとした、
樫は倒れようとした。
それで三度目に
樫は倒れたがっていた、
赤毛のウツボに鞭打つために、
倒れるように。
樫は東に押された、
樫の木は東に押しやられ、枝のてっぺんを落とした、
葉は大沼へ、
枝は底に落ちた。
誰がそこから枝を取ることができようか、
彼は永遠の幸福を得た;
誰がその頂を折ったのか。
かれは永遠の呪文を折られた;
誰が葉を切り落としたのか、
彼は永遠の愛を断ち切った。
私たちは破片を作った、
彼はタッタッタッタッタッタッタッタッタッタッタッタッタッタッタッタッタッタッタッタッタッタッタッタッタッタッタッタッタッタッタッタッタッタッタッタッ
海の澄んだ背の上で、
湖と波の上で
《《《次は201行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
風が魔女を吹いた、
海は水しぶきを上げ
波打ち際で
波間に浮かぶ船のように。
風はスカンジナビアの大地を運んだ。
北の小さな乙女は
ベールを洗い
北の小女房はベールを洗い
水石のある海岸で
長い半島の鼻先で
波の上の削りくずを見た;
彼はそれを容器に集めた、
それを容器に入れて家に運んだ、
長い舌で庭へ、
矢を作るために、
そして射手の武器を作った。
樫の木が折られた時
木が切り倒されると、木は切り倒された、
日が焼けた、
月が低くなり
雲は走り
空のアーチは湾曲し
荒れ地の鼻
そして島の果てに。
そこから稲妻が千切れ始めた、
森は喜びとともに成長した、
葉は木に、草は大地に、
鳥は木々に向かって歌い
ラスタハットは歓喜し
カッコーは大地に花を咲かせた。
ベリーの茎は地面に伸びた、
枝には金の花が咲いた;
草はあらゆる種類が生えていた、
草はさまざまに生え、さまざまな形をしていた。
大麦は育たず、独り、
マヨは尊く、育たない。
年老いたヴァイナモイネンが
と思いながら、足を踏み入れた。
青い尾根の岸辺で
固い海のそばで
彼はモミの木の種を見つけた、
7つの種
海の岸辺で、
立派な砂山で;
それを皮の中に隠した、
蛾の耳の夏リス。
大地に種をまこう、
種を蒔こう
...カレヴァの井戸..、
オスモの畑の土手に。
アジサシが木から出てきた:
「オスモの麦は育たない、
「カレワの麦は育たない。
大地を征服しなければ、
白樺を切り倒さずに、
樺を切り倒すことなく、火で焼くことなく。
年老いたヴァイナモイネンは
斧を鋭くした。
その斧で大樺を切り倒した、
彼の足元には強大な大地があった。
潅木の中のすべてのソルティの木を
蛾のような一本を残し
鳥たちの休息所として、
カッコウは花の咲く木に。
空にはコカが舞い降り
鳥が空を舞う。
私はそれを見に来た:
"なぜそれが残されたのか
蛾の木は切られずに残された、
"なぜ彼らは木を切らずに残しておいたのか?"
ヴェイナモイネン老人は言った:
「だからあれが残されたんだ:
鳥が飛ぶために、
鳥が飛ぶために。
鳥のいないコカは言った:
「よくやった:
あなたは樺の木を地面に投げ捨てた、
"あなたは木の皮を地面に投げた。
鳥が食べるために、
わたしの席のために。"
その火は一羽の鳥もなく、打たれた、
...白くなった...
北風が白樺を焼いた、
北東の風はとてもうるさかった:
すべての木を灰にした、
火は木を燃やした。
その年老いたヴァイナモイネンから
トウヒの粒を取った、
七つの種を
イタチの皮から
樺の木の夏リスから
夏のハエの手のひらから。
そして地面に蒔いた、
種を撒こう。
私自身がそれを言葉にした:
「私は鳩の種をまく。
主の指で、
全能者の手によって。
成長するこの地に、
上に伸びる土地に。
《《《次は301行目》》 》 ← <<< line count >>> 空白行を含む。
"大陸から来た雌犬、
男の妻、大地の愛人!
さあ、泥炭を地中に入れよ、
大地よ、大地よ、大地よ、大地よ!
大地は人手不足ではない。
汝の若き日に
...慈悲は与える者の上にある、
自然の娘たちの許可。
「起きよ、大地よ、汝の横たわりから、
神の草原よ、眠りから!
コルクを大地に入れよ。
茎を接ぎ木せよ!
千の鼻を上げよ、
折るべき枝がある
私の釘から、私の種まきから
私の悩みは私の視界から
「祖父よ、主神よ!
天の大空よ、
神よ、雲の中の力ある者よ、
綿菓子の支配者よ!
火の雲の収集者よ、
シェケルで、明確に助言する!
時代から時代へ、雲へ、
北西から腰を上げよ、
西から他が送る、
南から予言せよ!
井戸から雨水、
雲からの水、雲からの水、雲からの水
聳え立つオラたちに
オオハシに、オオハシに!"
神々の神よ、雷を呼べ、
天の魔法使いよ、
乞食どもを雲の中に留め置いた、
シェケルには助言があった。
彼は雲を老いた、
彼は北西から竜眼を持ち上げた、
西から別のものを遣わされた、
南から予言された;
もう一つを彼の中に突き刺した、
かれは井戸から水を降らせ
彼は井戸から水を降らせた、
雲から水を降らせた。
生長するオラに、
オオハシに、毛虫に。
リスは立ち上がり、賢くなろう、
トゲトゲの髪のものが
野原の柔らかい土から
ヴェイナモースの柔らかい腐肉から。
もう一方の端からも、
二晩も三晩も
最後の一週間後
「ヴェイナモイネン老人は
ヴェイナモイネンは
彼の耕作、彼の種まき
...かなり彼の悩みの光景:
大麦はてっぺんまで育った、
大麦の穂は六面に生え
茎は三節あった。
そこで老ヴァイナモイネンは
彼は見よう、回ろう。
そして春のクロッカスがやってきた、
彼は白樺の木が成長するのを見た:
「なぜ樺の木は切り倒されずに
"なぜ樺の木は切り倒されないのか?"
ヴェイナモイネンは言った:
"だからあれが残されたのだ
老人は言った、「なぜあの白樺の木は生えっぱなしなのか?
お前が花の咲く木になるためだ。
そこにお前の花が咲いている、私の小さなカッコウよ、
"くそったれ、お前は砂ぼうずだ。
...ホイロア、銀の胸..、
...ティンセル、ガラガラ...
夕方には花、朝には花、
一日の真ん中に一度
...私を甘くする..、
...私の楽しい森
...私の豊かな海岸..、
私の肥沃な野原

〜〜
第3詩    ☆次回紹介予定☆
〜〜






〈リンク①〉
【叙事詩】『カレワラ』その3「第3詩」



〈リンク②〉
【叙事詩】『カレワラ』一覧のはじまり



〈リンク③〉
【ラジオ生活:名曲スケッチ「トゥオネラの白鳥」】



この記事が気に入ったらサポートをしてみませんか?